09/2008: Optimistin elämänviisaus

Kaupunkirakentamista seuraavalle Helsingin tilanne näyttää ajoittain ainakin joissakin paikoissa toivottomalta. Musiikkitalon monttu kerää edelleen kyyneleitä ilman näkyvää uudisrakennusta ja uusien tietojen mukaan Makasiinien vilkkaasta elämästä muistuttanut fragmentti, joka yhteisin ponnistuksin saatiin taannoin säästettyä purkamiselta, tullaan poistamaan tanssipaviljongin tieltä. Tanssia vaillahan Töölönlahden alue olikin: tanssi yli Makasiinien hautojen?

Taivallahden ns. kylpylähotellin kaavan valitukset, joista kirjoitin kolumnissani Prosesseja, julkisuudessa tai ei, Hallinto-oikeus hylkäsi. Katajanokan laiturille hahmoteltu kappale kansainvälistä öykkäriarkkitehtuuria, jota viedään ”eteenpäin” kohti kaavaa Kaupunkisuunnittelulautakunnan siunauksella, uhkaa turmella sekä historiallisen kaupunkinäkymän että kaupunkilaisten oikeuden päättää kaupungistaan.

Mikä rooli medialla ja sen kautta vaikuttavilla verkostoilla on tällaisissa muutosprosesseissa, sitä on pakko kysyä. Kaupunkirakentamisessakin medialla on suuri valta. Ne visiot, joita jokin media haluaa vahvistaa, saavat runsaasti hyvää julkisuutta, mutta kriittisemmät tai käytettyjä menettelyjä kyseenalaistavat näkemykset jätetään pimentoon tai ne joutuvat median riepoteltaviksi. Tällaisesta mediapolitiikasta en innostu, varsinkaan silloin kun siihen näyttää liittyvän ns. objektiivisuudella hurskastelua tai sensaatiohakuisuutta. Tulevatko jotkut median edustajat pian ottamaan käyttöön lastenkasvatuksessa kuulemma suositun trion kiristys – uhkailu – lahjonta? Kaupunkirakentamisessa on aina kyse myös taloudesta, mutta se ei selitä joidenkin toimittajien henkilökohtaista poliittista agendaa.

Näistä näkymistä masentunut kaupunkitutkija saattaisi luopua toivosta ja heittää laptopinsa veteen, Musiikkitalon monttuun, Eteläsatamaan tai Taivallahteen. Ratkaisu on huono, sen ainoa seuraus on vahvimman aseen – sanojen! – menetys. Aina voi kirjoittaa, vaikka kaikki muu kohtaisi ylivoimaisilta tuntuvia esteitä. Kirjat ja kirjeet rakentavat siltoja toisiimme ja jäävät lopuksi jälkeemme.

Onhan toivoakin. (Tämä ei ole vaaleihin liittyvä poliittinen kommentti.) Taivallahden horisontissa näkyy Hallinto-oikeuden päätöksestä tehty valitus Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa käsittely on kesken; voisiko se päättyä hyvin? Kunnallisvaalit ovat ovella, ja kansalaisjärjestöissä aktiivisesti toimivana jäsenenä haluan uskoa äänestämisen painoon. Joskus on tosin ollut vaikea löytää yhteyttä vaaliohjelman korulauseiden ja saman puolueen valtuutettujen päätösten välillä.

Kaupunkien rakentamisprosessit ovat pitkiä – tai vielä pitempiä. Tarvitaan kärsivällisyyttä, kykyä säilyttää päämäärä kirkkaana, viisautta. Yhteisyys tavoitteissa on tärkeintä. Niin kauan kuin ei tarvitse puolustaa omaa kaupunkiaan ja kaupunginosaansa yksin, kun meitä on edes yksi toinenkin, joka näkee niiden merkitykset elämälleen, niin kauan jaksan uskoa tulevaisuuteen. Ehkä aikaa tavoitteen toteuttamiseen tarvitaan enemmän kuin alun perin kuvitteli, mutta tärkein asia ei muutu, rakkaus omaan kaupunkiin. Optimistin elämänviisaus, se on kaupunkitutkijalle ja kaupunkilaiselle ainoa vaihtoehto, muuta ei ole.


9.9.2008

Anja Kervanto Nevanlinna