04/2013: Kaupunkitutkimuksen päivät 2013: Arvostusten vaikutus kaupunkikehitykseen

Vuosittain järjestettävät Kaupunkitutkimuksen päivät kokoavat eri alojen tutkijat, opiskelijat ja ammattilaiset keskustelemaan kaupunkikehityksen ajankohtaista ilmiöistä. Järjestäjinä toimivat Yhdyskuntasuunnittelun seura (YSS), Suomen kaupunkitutkimuksen seura (SKTS) sekä Alue- ja ympäristötutkimuksen seura (AYS). Vuonna 2013 vetovastuussa toimi YSS ry. Kymmenennet Kaupunkitutkimuksen päivät järjestettiin 25. – 26.4.2013 Turussa.

Vuoden 2013 kaupunkitutkimuspäivien teema oli Arvostusten vaikutus kaupunkikehitykseen. Kaupunkia ei rakenneta vain materian, vaan myös strategioiden ja unelmien avulla. Kaupunkipolitiikassa luotetaan suorien investointien lisäksi yhä enemmän symbolisiin merkityksiin, brändeihin ja visioihin kansainvälisen kaupunkikilpailun välineinä. Arvostuksiin perustuva symbolitalous vaikuttaa reaalitalouteen rakennetun ympäristön investointeina. Alueiden arvottamisen ketju on kaupunkien taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kehittämisen ydintä. Alueiden arvostukset muuttuvat ajassa: jotkut alueet taantuvat, jotkut löydetään ja arvotetaan uudelleen uusien käyttäjien tai kehittämissuunnitelmien ansiosta. Viimeisen 50 vuoden aikana esimerkiksi monet teollisuusalueet ovat muuttuneet viihtyisiksi asuinalueiksi ja oleskelun paikoiksi, työväen korttelit keskiluokan kansoittamiksi ja lentokenttien ympäristöt meluongelmista vetovoimaisiksi toimistokeskittymiksi.

The 10th multidisciplinary Urban Studies Days focused on influence of appreciations on urban development. The conference was arranged at the Turku University on the 25th-26th April 2013.

http://www.kaupunkitutkimuksenpaivat.net

Järjestävien seurojen www-sivut

Yhdyskuntasuunnittelun seura www.yss.fi

Suomen kaupunkitutkimuksen seura (SKTS) www.kaupunkitutkimuksenseura.fi

Alue- ja ympäristötutkimuksen seura (AYS) www.ays.fi

Tietoa edellisten vuosien päivistä: http://www.kaupunkitutkimuksenpaivat.net/