Author: SKTS

Viereisessä kuvassa hymyilee kaksi kaupunkitutkijaa taustanaan helsinkiläinen kaupunginosa, johon kytkeytyy monitasoisia ja -merkityksellisiä muistoja. Toiselle meistä se on lapsuuden ja nuoruuden kotiseutu, toiselle siitä on tullut merkityksellinen vasta aikuisiällä. Muille alueen tunteville sen merkitykset voivat kummuta kaupunginosan muuttuneista toiminnoista, kansallisesta historiasta, arkkitehtuurin kerrostuneisuudesta tai kenties siitä pienestä saaren kulmasta, jonka käyttötarkoitusta viime vuosina niin kovasti on mietitty.

Merkitykselliseksi tämäkin paikka muodostuu itse kullekin kuitenkin vasta, kun siihen liittyy joko henkilökohtaisia, yhteisesti jaettuja tai ”vain” siirrettyjä kokemuksia. Tähän merkityksellistämisen prosessiin tarvitsemme katalysaattoriksi muistia. Samalla muistin rinnalla kulkee koko ajan myös unohtaminen ja muistojen valikoituminen vaikuttaen käsityksiimme, ei vain tämän kaupunginosan, vaan paikkojen luonteeseen yleensä.

Kaupunkiympäristöissä muistamisen problematiikka tiivistyy kuitenkin monella tapaa. Voidaan pohtia, miten paikkaan liitettyihin mielikuviin vaikuttaa esimerkiksi se, että sitä ovat jakamassa useat toisistaan eroavat yksilöt ja ryhmät, jotka edelleen hyödyntävät kaupunkiympäristön tarjoamia moninaisia julkisia ja yhteisiksi koettuja tiloja omista lähtökohdistaan. Lisäksi kaupungin eri toimijat ovat eri yhteyksissä, kuten imagon rakentamisessa, kaupunkisuunnittelussa tai museoiden toiminnassa, aktiivisia tuottamaan ja ylläpitämään niihin liitettyjä merkityksiä erilaisilla muistoja ja muistamista hyödyntävillä tavoilla.

Näitä muistamisen, kaupunkien ja kaupunkilaisuuden eri risteymäkohtia pohtii 15 eri tieteenalojen kaupunkitutkijaa elokuussa julkaistavassa artikkelikokoelmassa Muistin kaupunki. Tulkintoja kaupungista muistin ja muistamisen paikkana. Se on ensimmäinen Suomen Kaupunkitutkimuksen Seuran aloitteesta syntynyt tieteellinen teos. Julkaisijana toimii SKS. Kokonaisuuden toimittajina meillä on ollut mielenkiintoinen asema seurata sitä, minkälainen kokonaisuus syntyy, kun hyvinkin erilaisilla aineistoilla ja erilaisista tieteellisistä lähtökohdista erilaisia kaupunkiympäristöjä ja ajanjaksoja tarkastelevat tutkijat tuovat näkemyksensä yhteen kokonaisuuteen.

Lukijoille artikkeleista välittyy toivottavasti se, että muistot ja muistaminen eivät ole ainoastaan menneisyyttä, vaan niille perustuu myös se, miten ympäristömme nykyisyyteen ja tulevaisuuteen vaikutetaan. Muistoissa henkilökohtainen kohtaa jaetun, yksityinen julkisen ja vaalittu sivuutetun. Muistot ja muistaminen eivät ole vain spontaania, vaan ne ovat alttiita monenlaisille sekä meistä itsestämme että ympäristöstämme nouseville vaikutteille. Se. että opimme tuntemaan edes joitakin muistamisen muotoihin ja sisältöihin liittyviä prosesseja, auttaa meitä toivottavasti ymmärtämään sitä, miksi oma ympäristömme on juuri sellainen kuin on.

Me toimittajat olemme oppineet ainakin sen, että Muistin kaupunki ei ole yksinkertainen: se kattaa alleen niin meidän kokijoiden muistot omasta ympäristöstämme kuin kaupunkien rakenteissaan säilyttämät merkitykset, jotka avautuvat niitä lukeville kullekin omanlaisinaan ja erityisinä.

Pia Olsson & Katri Lento

Monitieteisen artikkelikokoelman Muistin kaupunki. Tulkintoja kaupungista muistin ja muistamisen paikkana (toim. Katri Lento & Pia Olsson) julkistamistilaisuus oli 27.8. klo 14–16 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa (ohjelmasta tarkemmin ks. tapahtuma-arkisto).

Hankkeiden varassa tapahtuva toiminta saa usein osakseen arvostelua lyhytjänteisyydestään, mutta joskus pyrähdyksetkin uusien asioiden pariin voivat olla antoisia. Olin yliopiston (Turun yliopiston Porin yksikkö) edustajana mukana Euroopan unionin URBACT-ohjelman SURE-hankkeessa, jonka tavoitteena oli kehittää osallistavan kaupunkisuunnittelun työtapoja. Hanketta koordinoi Porin kaupunkisuunnitteluosasto ja se, että olin mukana hankkeessa, kertoo siitä, että Porin kaupunki on ottanut avosylin yliopistokeskuksen mukaan erilaisiin hankkeisiin.

Hankkeeseen osallistui Porin lisäksi seitsemän eurooppalaista kaupunkia (Eger Unkarissa, Komotin Kreikassa, Gerorgheni Romaniassa, Ottignies-Louvain-la-Neuve Belgiassa, Dun Laoghaire Rahtdown Irlannissa, Larnaca Kyproksella ja Albacete Espanjassa). Kaupungit oli valittu niiden koon mukaan (20 000–185 000 asukasta), ja jokaisesta kaupungista oli valittu yksi kehityskohde (target area).

Hankkeen paras anti oli niinkin itsestään selvässä asiassa kuin verkostoitumisessa, sekä toisten kaupunkien kanssa että omissa yhteisöissä. Tällä kertaa verkostoituminen ei tarkoittanut kuitenkaan ainoastaan saman alan ihmisten yhteydenpitoa, vaan nimenomaan sektorirajojen yli ulottuvaa toimintaa ja vuoropuhelua. Jokaisessa kaupungissa muodostettiin tukiryhmä, joka oli mahdollisimman laaja-alainen. Porissa tukiryhmään kuului sekä alueen (Karjarannan kaupunginosa) asukkaita ja yrittäjiä, kunnallispoliitikkoja, kaavoittajia, viherosaston ja liikennesuunnittelun väkeä että kolmannen sektorin ja oppilaitosten edustusta. Eri kaupunkien tukiryhmissä koostumus hieman vaihteli, mutta kyseessä oli taatusti laaja-alaisin hanke, jossa olen kuunaan ollut. Porissa asukkaiden osallistamiseen suhtauduttiin alussa ehkä melko skeptisesti. Alueen ihmiset kuitenkaan saatiin mukaan, mutta merkittävää oli myös, että kaupungin eri hallintokuntien edustajat kokoontuivat saman pöydän ääreen.

Me tukiryhmän jäsenet verkostoiduimme myös kansainvälisten partnereiden kanssa. Itse pääsin osallistumaan opintomatkalle Irlannin Dun Laoghaireen ja Unkariin Egeriin. Itseäni koskettivat erityisesti Irlannin partnereiden opit: ihmisiä täytyy auttaa auttamaan itseään ja pitämään huolta elinympäristöstään, mutta tämä ei ole mahdollista, ellei hallinto joskus jousta. Irlantilaiset kehottivat hallintotyössä toimivia, erityisesti sosiaalityötä tekeviä ihmisiä toimimaan joustavasti, keksimään uudenlaisia ratkaisuja ja kuuntelemaan kaupunkilaisia, silloinkin kun he tulivat etnisistä ryhmistä, joiden toimintatavat eivät istuneet hallinnon näkemyksiin. Esimerkiksi Irlannin niin kutsutut vaeltajat, ”travellers”, tuottavat liikkuvalla elämäntavallaan kaupunginhallinnolle jatkuvaa päänvaivaa.

Irlantilaiset myös korostivat yhteisön merkitystä. Suomessakin on puhuttu paljon yhteisöllisyydestä, mutta suomen kielessä yhteisöllä tarkoitetaan yleensä enemmän sosiaalisia kuin fyysisiä rakenteita. Irlannista puuttuvat monet pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet, joten kaupunginosien yhteisöille oli sälytetty paljon enemmän odotuksia.

Egerin kauniista kaupungista jäi mieleen ystävällisiä muistoja, mutta ehkä myös se, että erilaisten etnisten ryhmien kanssa toimiminen on eurooppalaisen kaupunkikulttuurin kynnyskysymyksiä. Egerin hanke liittyi kaupungin matkailuun kehittämiseen. Kaupungin kupeessa, hieman keskustan ulkopuolella on viinikellareita, joihin kaivattiin enemmän turisteja, mutta joiden sijainti Szalan, köyhän ja ränsistyneen kaupunginosan, jossa asui romaneja, vieressä koettiin ongelmalliseksi. Me suomalaisetkin tiedämme, että Euroopan romaniväestön köyhyys ja valtaväestöstä poikkeavat elämäntavat asettavat kaupunginhallinnon vaikeiden asioiden äärelle, mutta selvää on, että erilaisten etnisten ryhmien kanssa toimiminen on osallistavan kaupunkisuunnittelun ydinkysymyksiä. Tehtävä ei ole helppo, mutta siltä ei voi myöskään sulkea silmiään. Kun puhutaan osallistamisesta, on hyväksyttävä mukaan kaikki asianosaiset ihmiset, myös ne, joiden kanssa ei aina tiedä, mistä keskustelun aloittaisi: Egerissä meidän oli tarkoitus mennä Szalaan, mutta emme koskaan päässeet perille, sillä bussi teki täyskäännöksen juuri kun olimme tulossa alueelle. Syy ei koskaan oikein selvinnyt.

Kaupunkisuunnittelun – tai kaupunkisuunnittelijan – jonka tavoitteena on osallistaa ihmisiä, onkin taivuttava siihen, että mitään ei synny vain rakenteista ja toimintamenetelmistä, kun kyse on ihmisistä, vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä. Osallistamisesta on turha puhua silloin kun valta on rakennusliikkeellä, tai kun pykälät jyräävät ja hallinto ylenkatsoo kansalaisia. Osallistava kaupunkisuunnittelu on demokraattinen toimintamuoto, jossa tavallisellakin kaupunkilaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan elinympäristöönsä, mutta silloin asiantuntijan täytyy toimia avoimesti, ehkä tarkistaa omaa asennettaan – ja joustaa.

7.3.2013 Silja Laine


http://www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu/sure/julkaisutjaesitteet.html

http://urbact.eu/en/projects/disadvantaged-neighbourhoods/sure/homepage/