Arvoisat edeltäjäni tällä kolumnipaikalla ovat sivunneet kukin omasta näkökulmastaan kaupunkien menestykseen vaikuttavia tekijöitä, vetovoimaa ja asemaa muiden kaupunkien joukossa.
Lahti on tässä suhteessa mitä kiinnostavin tapaus: sen vuosikymmeniä kestänyt kamppailu paikasta maailmankartalla on saanut monenlaisia muotoja. Teollisuuden ja kaupan varaan rakentunut, suhdanneherkkä elinkeinorakenne sekä valtiollisten instituutioiden puute ovat kautta kaupungin satavuotisen historian vaatineet määrittämään omia vahvuuksia.
Lahden maine on perustunut paljolti urheiluun. Se onkin ollut mainio vetovoimatekijä. Sen siivellä on myyty monta muutakin tuotetta ja ideaa.
Kuuluisin imagokampanja on Lahti – the business city, joka vedettiin nopeasti julkisuudesta sen jälkeen, kun sitä oli jonkin aikaa naurettu. Kiinnostavin on puolestaan sodanjälkeinen kulttuurikaupunkiajatus. Tavoitteena oli tuottaa taidemuseo, konserttitalo, teatteri- ja kirjastotalo sekä runsaasti julkista taidetta kaupunkiin, jonka asukkaista poikkeuksellisen suuri osa, noin puolet työskenteli teollisuuden palveluksessa ja jonka koulutustaso oli keskimääräistä paljon alhaisempi. Hanke tuotti joitakin tiloja, mutta kulttuurikaupunkia se ei Lahdesta tehnyt.
Kulttuurikaupunki-imago on noussut vasta viime vuosina, Lahden taitavan orkesterin hankkiman maineen kintereillä. Vuonna 2000 valmistunut Sibeliustalo on kerännyt kuuluisuutta ennen kaikkea orkesterin myötä, mutta myös arkkitehtuurillaan. Talo on osa Lahden uutta, teollisuudelta vapautunutta ranta-aluetta, josta on tullut huippusuosittu lahtelaisten keskuudessa. Tästä katsotaankin Lahden uuden arkkitehtuuribuumin alkavan.
Lahden kaupungin ja Puu kulttuurissa ry:n tavoitteena on toteuttaa Lahteen, Sibeliustalon ympäristöön arkkitehtuuripuisto, joka koostuu Spirit of Nature -palkittujen eli kansainvälisesti merkittävien, puuta innovatiivisesti käyttävien suunnittelijoiden töistä. Tarkoituksena on rakentaa pienimuotoisia puuteoksia, joita voisi luonnehtia veistosten ja talojen välimuodoksi, taideteoksiksi, joilla on käyttöfunktio.
Puistoaloite tuli lahtelaiselta arkkitehdilta Markku Viitasalolta, joka halusi tuoda Lahden uuden kehittyvän yliopistokeskuksen ympäristötutkijoiden abstraktit tutkimusvälineet ja -tulokset konkreettisiksi ja kaupunkilaisten arkimaailmaan istuviksi: ekologien tutkimuspaikat voivat olla myös lahtelaisten levähdyspaikkoja. Tavoitteena oli niin ikään jatkaa Sibeliustalon puuprojektia.
Nyt on meneillään kolme työtä. Gert Wingårdhin kollegansa Renzo Pianon, ensimmäisen Spirit of Nature -palkinnon saajan kunniaksi suunnittelemaa Piano-paviljonkia aletaan rakentaa. Toisen voittajan, Kengo Kuman valotaideteos-taksikatoksen harjakaisia juhlittiin vastikään. Kolmas, Richard Leplastrierin Sibeliustalolle johdattava liikenteenjakaja on vielä paperilla.
Lahtea pidetään kaupunkina, jolla ei ole kaupunkirakenteellista identiteettiä, puhumattakaan kaupunkitaiteellisista meriiteistä. Lahti on tutkija Antti Kariston mukaan kaupunki vailla ominaisuuksia, paikka, jolla ei ole vakiintuneiden instituutioiden symboleja eikä ajallisia tai paikallisia koordinaatteja. Nyt pitäisi luoda omaperäistä arkkitehtuuria kaupungissa, jossa sitä monen mielestä ei ole juuri ollut ja jossa sitä aina on ennemminkin tehty tilantarpeesta kuin estetiikan janosta.
Ehkä arkkitehtuuripuistohankkeen pohja on riittävän vankka ja monitahoinen kantaakseen, ja Lahti tunnetaan jonakin päivänä puuarkkitehtuurikaupunkina. Lahden puuteollisuushistoria on pitkä ja maankuulu. Mahdollisesti myös lahtelainen musiikkielämä ja Sibeliustalo ovat riittävän tunnettuja tarjotakseen tukea puistolle. Ekologinen ajattelutapa alkaa olla suorastaan välttämättömyys, ja ympäristötieteet ovat vahvassa asemassa Lahden yliopistokeskuksessa. Kulttuurin taloudellinen vaihtoarvo alkaa olla päättäjienkin tiedossa. Nämä yhdessä nostakoot Lahden maailmankartalle puuarkkitehtuurin innovaattorina!
01.04.2005
Riitta Niskanen