Kansalaisjärjestöjen toiminta on merkittävä osa modernin yhteiskunnan kehittämistä. Julkisten instituutioiden kuten valtion ja kaupunkien sekä yksityisen sektorin, yritysmaailman rinnalla kansalaisjärjestöt muodostavat yhteisöjen kolmannen tukijalan ja vallankäyttäjäryhmän. Kansalaisjärjestöt ovat rakentuneet julkista valtaa ja elinkeinoelämän organisaatioita löyhemmin ja vähemmän hierarkisesti, mutta usein niiden piiristä löytyy enemmän joustavuutta ja kykyä reagoida nopeastikin. Eri kansalaisjärjestöissä toimiville ihmisille haluan antaa kaiken tukeni: yhteisten tavoitteiden puolesta tehty työ on hyvin tärkeää, se on sitä, mikä maailmaa eniten uudistaa.
Kaupunkitutkimuksen Seura pyrkii omalta osaltaan osallistumaan keskusteluun ja vaikuttamaan yhteiskunnallisiin muutoksiin. Olemme eri yhteyksissä avanneet kotimaisia ja kansainvälisiä näkökulmia kaupunkirakentamiseen. Vaikka olemme yksilöinä joskus ottaneet voimakkaastikin kantaa ajankohtaisiin kaupunkisuunnittelun kysymyksiin, emme ole Seurana lähteneet julkisesti niitä polemisoimaan. Kaupunkitutkimuskolumnien kirjoittajille on kyllä tarjottu tähänkin tilaa.
Niin kauan kuin muistan (eikä se ole vähän) julkiseen keskusteluun kaupunkien suunnittelusta on virkakoneistossa suhtauduttu kaksijakoisesti. Toisaalta suunnitelmiin sisältyy potentiaalisesti paljon taloudellisia ja poliittisia intressejä, joiden ajaminen edellyttää tietojen salaamista tai ainakin rajoittamista. Toisaalta demokratian pelisääntöihin kuuluu jonkinasteinen avoimuus. Kaupunkisuunnittelijoiden osaksi on historiallisesti jäänyt tasapainottelu kaupungin poliittisen johdon intressien ja kaupunkilaisten osallistumisvaatimusten välillä. Tässä kehyksessä kansalaisjärjestöt helposti sijoitetaan kaupungin johdon vastapooliksi, eräänlaiseksi määritelmälliseksi oppositioksi.
En näe perustavaa ristiriitaa näiden osapuolien välillä. Kansalaisjärjestöt tekevät työtä yhteisten asioiden edistämiseksi, yleensä palkatta ja henkilökohtaisesti sitoutuneena. Yhtä selvää on, että kaupungin johto ja kaupunkisuunnittelijat pyrkivät parempaan kaupunkiin. Se, että nämä kaksi tahoa ovat tavoitteen operationalisoinnista ja keinoista joskus eri mieltä, on odotettavissa. Mutta sen ei pitäisi tarkoittaa vastakkainasettelua, vaan tarvetta dialogiin.
Esimerkiksi Helsingin Taivallahden hotellikaavan valmistelussa ilmeni erimielisyys, jonka kaupunginjohto ratkaisi salailulla (ks. kirjoitukseni Prosesseja, julkisuudessa tai ei). Voisiko yhtenä syynä jännitteisiin olla liian vähäiset tilaisuudet avoimeen keskusteluun, jossa molemmat osapuolet olisivat fyysisesti läsnä? Ei niin, että toinen osapuoli on altavastaajana (kaupunkisuunnittelun johto) tai hyökkääjänä (kansalaisjärjestöt), vaan niin, että etsitään yhdessä ratkaisuja, joissa kaikki intressit otettaisiin tasapainoisesti huomioon. Vai onko kaupungin johdon valta yhtenäisyydessään parempaa kuin kansalaisjärjestöjen vähemmän vallan moniäänisyys? Kyllä kansalaisjärjestöt ymmärtävät poliittisten ja taloudellisten intressien merkityksen kaupunkien suunnittelussa, vaikka pyrkivät samalla esim. historiallisesti kerrostuneen ja tasa-arvoisemman ympäristön toteutumiseen. Olen varma siitä, että kansalaisjärjestöjen laaja yhteiskunnallinen pohja tuottaa uudenlaisia ratkaisuja kaupunkien monimutkaisiin ongelmiin.
Jos olen jotain kansalaistoiminnasta vuosien mittaan oppinut, ainakin pitkäjänteisyyttä. Reunaehdoissa tapahtuvat muutokset voivat joskus siirtää päämäärän toteuttamista epävarmaan tulevaisuuteen, mihin malttamattomamman kaupunkilaisen on ollut vaikea sopeutua. Mutta Siperia opettaa. Kun edellytykset sitten täyttyvät, muutos tulee mahdolliseksi ja onnellisimmissa tapauksissa yhteiset tavoitteet toteutuvat. Se on paras palaute, jonka kansalaisjärjestön aktiivinen jäsen ja kaupunkilainen voi saada.
*
Tilaisuutesi vaikuttaa: Seuran vuosikokous tiistaina 15.4. klo 16.30 Kaupunkisuunnitteluviraston auditoriossa ja sen jälkeen klo 17.10 Keskustaprojektin päällikkö Ilpo Forssén esittelee Eteläsataman uusimpia suunnitelmia.
(5.4.2008)
Anja Kervanto Nevanlinna