Amerikkalaisille autoteollisuus on kansallinen monumentti ja talouden tukipilari, kuten myös presidentti Obama on muistuttanut. Detroit, ”Motor Town”, edusti jo 1950-luvulla amerikkalaista vapaaseen liikkumiseen, kulutukseen ja omakotiasumiseen perustuvaa elämäntapaa. Kaupungin konkurssissa on kyse pitkän prosessin seurauksista.
(Albert Duce / Wikimedia Commons).
Vuonna 1950 Detroit oli 1.85 miljoonalla asukkaallaan USAn 4. suurin kaupunki. Sen jälkeen kaupungin väkiluku ja samalla merkitys ovat jatkuvasti supistuneet. Nyt asukasluku on 700.000. Muutoksen katalysaattorina olivat USAn liittovaltion investoinnit sodan jälkeen valtateiden rakentamiseen. Valtatiet tekivät asukkaista ja yrityksistä riippumattomia suurkaupunkien rajoista. Kaupunkialueet alkoivat hajautua. Samankaltaisia seurauksia näkyi Helsingissä yli 100 vuotta sitten, kun rautatien varteen syntyneet yhdyskunnat johtivat seudun ohjaamattomaan kasvuun. Detroitissa merkitystä oli myös paikallisyhteisöillä. Monissa suurissa autoteollisuusyrityksissä valkoisten ammattitaitoisten työntekijöiden järjestöt estivät pitkään mustien työnhakijoiden pääsyn koulutusta vaativiin tehtäviin ja yritysten ammattikoulutukseen. Se sitoi mustat tehdastyöläiset pienituloisiksi. Valtateiden myötä Detroitin rajojen ulkopuolelle syntyi kymmeniä kokonaan valkoisten työläisten asuttamia itsenäisiä yhdyskuntia, jotka estivät mustien perheiden muuton alueelleen. Myös monet teollisuusyritykset sijoittuivat yhdyskuntiin. Yritysten maksamat kiinteistöverot eivät hyödyttäneet Detroitia, jossa pääosa pienituloisista mustista työntekijöistä asui.
Taloudellis-etninen segregaatio tuotti segregoidun kaupunkirakenteen. Vanha Detroit ja sen pääosin mustat ja köyhät asukkaat olivat ydin, jota ympäröi vauraiden valkoisten asukkaiden yhdyskuntien kehä. Detroitia on pidetty kuvana yhdysvaltalaisen apartheidin keskuksesta. Segregoitu kaupunkirakenne on tavallinen USAn suurkaupungeissa. Detroitin seudulla (Metropolitan Detroit) on 4.2 miljoonaa asukasta noin 10.000 km²:n alueella. Helsingin seudulla on 1.4 miljoonaa asukasta noin 3.000 km²:n alueella. Detroitin seutu käsitti vuonna 1980 kaikkiaan 86 kuntaa (municipalities) ja 45 pikkukaupunkia (townships), ja vuonna 2010 niitä oli yhteensä jo yli 185. Helsingin seudulla on 12 kuntaa.
Vuonna 1977, kun energiakriisi ja ulkomaisten autojen pääsy USAn markkinoille heikensivät autoteollisuuden kannattavuutta, Detroitin ongelmat olivat jo selvästi nähtävissä. Keskustassa oli hylättyjä vuosisadanvaihteen merkkirakennuksia, autioita liiketaloja ja ruohottuneita tehdasalueita. Autoilijoita varoitettiin ajamasta keskustan asuntoalueen kautta ryöstöuhan takia. Samankaltaisia kokemuksia minulla on myös mm. Bostonista, Philadelphiasta, San Franciscosta, Chicagosta ja St. Louisista. Detroitin on annettu rapistua vuosikymmeniä. Se on joutunut marginaaliin vallankäytön kaikilla tasoilla liittovaltiosta kaupunginhallintoon. Vaaleissa valitut edustajat kuuntelevat vain hyvin organisoituja valkoisten yhdyskuntien äänestäjiä ja leikkaavat julkisia investointeja koulutukseen, köyhyyden vähentämiseen ja kehittämisohjelmiin. Detroitin ja muiden suurkaupunkien oheneva veropohja ei riitä kasautuvien ongelmien ratkaisemiseen. Detroitin konkurssi kertoo USAn yhteiskuntapoliitikan pitkästä linjasta. Sitä on hallinnut ajatus yhteisten asioiden hoitamisen – ja sen aiheuttamien kulujen – minimoinnista ja oman ryhmän etujen edistämisestä, myös muiden kustannuksella. Vain eräissä itärannikon ja luoteisosavaltioiden kaupungeissa on kannatusta eurooppalaisille, yhteisiin etuihin perustuville näkemyksille, joiden mukaan yhteiskunnan heikoimpien turvana on koko yhteisön voima.
Millaisia Detroit ja muut suuret teollisuuskaupungit nyt olisivat, jos amerikkalainen yhteiskunta ei olisi sallinnut kaupunkirakenteen fragmentoitumista ja taloudellista ja etnistä segregaatiota? Jos 185 kunnan tilalla olisi yksi nykyistä paljon suurempi Detroit? Helsingissä ympäristön hajautuminen herätti keskustelun liitoksesta jo 1900-luvun alussa. Alueliitos, jossa kaupunki laajeni viisinkertaiseksi, toteutettiin valtiovallan päätöksellä 1946. Sen johdosta Helsinki pystyi hoitamaan siirtoväen asuttamisen ja maaltamuuton valtavat haasteet. Myös Vuosaaren ja Östersundomin liitokset ovat olleet tärkeitä koko pääkaupunkiseudulle.
Kaupunkihistorian näkökulmasta Detroit on varoittava esimerkki. Helsingin seudulla on jo huolestuttavia merkkejä kaupunkirakenteen hajautumisesta ja segregoitumisesta. Yksi kokonaisuus, johon kuuluisivat nykyiset naapurit Kirkkonummea, Vihtiä, Hyvinkäätä ja Sipoota myöten, avaisi uusia mahdollisuuksia kehittää yhteistä kaupunkiamme. Kyllä: uusi liitos tarvitaan.
14.9.2013
Anja Kervanto Nevanlinna