Tänä vuonna on Helsingin juhlavuosi – koko kaupunki juhlii. Pääkaupunkina Helsinki muistaa 200-vuotista taivaltaan. Helsinki juhlii myös Maailman muotoilupääkaupunkina (World Design Capital), jonka näkökulmat painottuvat tähän päivään ja tulevaisuuteen.
Sata vuotta sitten, kun Helsinki valmistautui viettämään pääkaupungiksi korottamisensa satavuotismuistopäivää, kaupungin asemakaava-arkkitehti Bertel Jung katsoi samalla tavoin sekä menneeseen että tulevaan. Hän kiinnitti huomiota siihen, miten kaupungin maa-alue oli pysynyt lähes samana vuodesta 1812 vuosisadan lopulle saakka, vaikka asukasluku oli kasvanut ajoittain hyvinkin nopeasti. 1820-luvulla väestö kasvoi 7,000 asukkaasta (1820) kolminkertaiseksi yhden vuosikymmenen aikana, mutta tilaa uudisrakentamiselle riitti hyvin. Senaatintorin ympärille rakentuneella pääkaupungilla oli kasvunvaraa joka ilmansuuntaan vielä 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, kun rautatie, elinkeinojen vapautuminen ja teollistuminen johtivat ennen näkemättömään kasvuun.
Jung liitti nopean kaupungistumisen yleisempään eurooppalaiseen kehykseen. Vuoden 1800 tienoilla Euroopassa oli ollut 22 asukasluvultaan sadantuhannen ylittänyttä kaupunkia, mutta sata vuotta myöhemmin niitä oli jo 158. Helsingissä oli vuonna 1908 108,000 asukasta, 31,8 prosenttia maan kaupunkilaisväestöstä. Jung arvioi väkiluvun kasvavan n. 350,000 asukkaaseen vuoteen 1940 mennessä. (Näin tapahtui vuonna 1946.) Kaupungistumisen jatkuminen merkitsi 1910-luvulla kuitenkin uudenlaista tilannetta Helsingin historiassa. Kaupungin alue oli täyttymässä, ja uudisrakentamista ohjautui ympäröivälle maaseudulle, radanvarsiyhdyskuntiin ja huvilakaupunkeihin.
Helsingin tulevaisuuden kannalta suotuisaa ja kansainvälisesti poikkeuksellista vuonna 1912 olivat kaupungin omistamat suuret maa-alueet sen rajojen ulkopuolella. Ne turvaisivat kaupungin kehittämisnäkymät pitkälle tulevaisuuteen. Jungin Suur-Helsinki-visiossa kivikaupunki ulottui Töölöstä Ruskeasuolle, radanvartta Pasilaan ja Oulunkylään sekä Siltasaarelta Vanhaankaupunkiin. Huvila- tai puutarhakaupunkeja hän suunnitteli Meilahteen ja Oulunkylään. Berliinin, Wienin ja Bostonin suurten kaupunkipuistojen esimerkit innostivat Jungia hahmottelemaan Helsinkiin puistovyöhykkeen tai keskuspuiston, joka ulottui ratapihalta Eläintarhan ja Pasilan kautta Oulunkylään ja Vantaanjokilaaksoa seuraten Käpylän kautta takaisin keskustaan.
Moni Bertel Jungin sata vuotta sitten esittämistä visioista näyttää toteutuneen yllättävän tarkasti. Helsingin laajalle ulottuva maaomaisuus tuli käyttöön vasta vuoden 1946 alueliitoksen myötä, viiveellä, mutta juuri oikeaan aikaan täyttämään sodanjälkeisten vuosikymmenien valtavaa rakentamistarvetta nopeasti kasvavassa pääkaupungissa. Helsingin koko vuosisadan ajan soveltama maanomistuspolitiikka vaihtui myyntiä suosivaksi vasta 1990-luvun talouslaman seurauksena eikä talouden parantuminen tätä linjaa korjannut. Sen vaikutukset tulevat ulottumaan hyvin pitkälle tulevaisuuteen.
Kun Helsinki puoli vuosisataa sitten 1962 vietti pääkaupungiksi korottamisensa 150-vuotisjuhlaa, kaupunginvaltuusto teki päätöksen konsertti- ja kongressitalon rakentamisesta Töölönlahden ääreen. Helsinkiläiset saivat hienon lahjan. Finlandia-talo, jonka ensimmäinen vaihe valmistui 1971, piirsi Helsingin pysyvästi maailmankartalle vuoden 1975 ETYK-kokouksen paikkana ja tunnuksena. Mitä Helsingin kaupunki tänä vuonna päättää antaa lahjana helsinkiläisille tulevaisuutta varten?
Saako esittää toivomuksia? Toivon suurta lahjaa. Helsinkiläisille sopiva lahja, joka näyttäisi suuntaa pitkälle tulevaisuuteen, on puistokatu. Valtuusto päättäköön tehdä Mannerheimintiestä puistokadun, jonka puurivit jatkuisivat keskeytymättä Erottajalta Ruskeasuolle ja jonka varrelta puita ei kaadettaisi moneen vuosikymmeneen, kenties ei koskaan. Vanhoista asemakaavoista näkee, kuinka Heikinkatuja ja niistä jatkunutta Läntistä viertotietä, myöhemmin Turuntietä, siis nykyistä Mannerheimintietä, on eri aikoina suunniteltu puistokaduksi. Vain katkelmia on toteutettu ja istutettuja puurivejä on kaadettu. Yhtenäisenä jatkuva puistokatu olisi merkki vahvasta kaupunki-identiteetistä.
Viisi ja puoli kilometriä pitkä Mannerheimintie puistokatuna liittäisi Helsingin muiden eurooppalaisten pääkaupunkien kulttuuriperintöön. Mitä olisi Berliini ilman Unter den Linden’iään ja Pariisi ilman Champs Élysées’tään, mitä Praha ilman Vaclavské námêsti’aan? Mitä on moderni tulevaisuuden pääkaupunki ilman vihreitä linjojaan? Puistokatu tarjoaa pitkän perspektiivin eteenpäin.
Seuran toiminnassa kevään kiinnostavana vierailukohteena oli Eduskuntatalo ja sen taideteokset. Eduskunnan intendentti, FT Liisa Lindgren tarjosi hienon kokemuksen ryhmällemme. Vierailuperinnettä jatketaan syksyllä, ehdotuksia kohteiksi?
Kaupunkitutkimuksen 10. päivät toukokuun alussa, teemana tänä vuonna Kaupunki kuvassa, onnistuivat erinomaisesti. Osallistujia oli yli 150 ja työryhmäesitelmiä viidettäkymmentä. Kiitokset kaikille osallistujille, pääpuhujillemme, työryhmien puheenjohtajille ja esitelmöitsijöille, tieteellisen toimikunnan jäsenille ja muille päivien järjestelyihin osallistuneille! Erityinen kiitos kuuluu Suvi Taljalle, tieteellisen toimikunnan varapuheenjohtajalle, joka piti kaikkia lankoja käsissään taitavasti ja sujuvasti. Kaupunkitutkimuksen Seura, joka tänä vuonna kantoi päivistä päävastuun, on saanut niistä runsaasti positiivista palautetta.
Muistakaa kaupunkitutkimuskolumnit! Katsotaan Brasiliaan. Aura Kivilaakso, Seuran tiedotusvastaava, kirjoittaa São Paulosta ja kysyy, puuttuuko kaupunkikuvasta jotain.
Puistokatua odotellessa
31.5.2012
Anja Kervanto Nevanlinna