Suomen Kaupunkitutkimuksen Seuran järjestämä keskustelutilaisuus ”Kenelle rannat ja saaret? Helsingin kaavoitus valintojen edessä” keräsi 2.4.2014 Helsingin yliopiston Tiedekulman täyteen kaupungin ranta-alueiden kohtalosta kiinnostunutta yleisöä. Keskustelua johti Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe, joka haastoi estradille kokoontuneet asiantuntijat ja vaikuttajat pohtimaan rantarakentamiseen liittyviä kysymyksiä yhdessä yleisön kanssa.
Helsingin saariston ja merialueiden kehittämisestä vastaava arkkitehti Johanna Backas Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosaston itäisestä toimistosta totesi, että Helsingin rantojen avointa ja monipuolista käyttöä voitaisiin edistää kehittämällä kaupungin virastojen rakenteita ja toimintaa nykyistä joustavammiksi. Hänen mukaansa rantojen käyttöä pyritään helpottamaan muun muassa valmisteilla olevan yleiskaavan avulla. Käytännössä erilaisten näkemysten yhteensovittaminen ja elinkeinojen toimintaedellytysten turvaaminen on kuitenkin usein pulmallista. Backas piti kaupunkisuunnittelun lähitulevaisuuden tavoitteina meren läheisyydestä hyötyvien yrittäjien tukemista sekä uuden virkistyssaaren käyttöönottoa Suomenlinnan ja Pihlajasaaren käyttöpaineen vähentämiseksi.
Tekniikan tohtori ja sosiaalidemokraattisen puolueen varakaupunginvaltuutettu Kaarin Taipale jakoi Backaksen näkemyksen erilaisten intressiryhmien miellyttämisen vaikeudesta. Hän piti ongelmallisina erityisesti yhden asian liikkeitä, jotka hankaloittavat kaupungin kokonaisvaltaista kehittämistä. ”Kaupungista tulee museo, jos mitään ei muuteta”, Taipale totesi.
Kolbe huomautti, etteivät kaikki ranta-alueilta ja saarilta toivotut asiat voi toteutua yhdessä kaupunginosassa. Hän ehdotti, että kaupunginosayhdistykset jakaisivat viisauttaan esimerkiksi laatimalla kaupungille rinnakkaisen rantojenkäyttösuunnitelman.
Eversti evp., kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja Yleisten töiden lautakunnan puheenjohtaja Jarmo Nieminen korosti, että Helsingin saaret tihkuvat historiaa jopa enemmän kuin Vironniemi, jolle Helsingin keskusta on rakennettu. Helsingin saaristoa käsitteleviä teoksia kirjoittanut Nieminen totesi, ettei Helsingistä pitäisi yrittää tehdä uutta Lontoota tai Berliiniä. ”Ihmiset tulevat tänne luonnon ja meren takia”, hän perusteli.
Tutkija, vasemmiston varakaupunginvaltuutettu ja Kivinokka kaikille -kansalaisliikkeen aktiivi Anu Suoranta perusteli Kivinokan kehittämistä virkistyskäyttöä varten muun muassa sen vaikutusalueen suuruudella ja hyvällä saavutettavuudella. Hän tähdensi, ettei Kivinokka kaikille -liikkeen tavoite ole museoida aluetta, vaan kehittää siitä kaikkia helsinkiläisiä palveleva virkistysalue, joka tukee osaltaan sosiaalisesti kestävän ja urbaanin kaupunkikulttuurin kehittymistä.
Kolbe pyysi keskustelijoita pohtimaan myös sitä, kuinka merellisyys voitaisiin valjastaa nykyistä paremmin osaksi Helsingin rakentamista ja imagoa. Suoranta korosti Kivinokan vapaa-ajan mökeistä koostuvan ”Hobitti-kylän” matkailullista vetovoimaa ja ehdotti sen laajentamista sekä kytkemistä osaksi Helsinki-brändiä. Myös Nieminen korosti, että Helsingin tulevaisuus on Kivinokan, Vanhankaupunginlahden ja Meri-Rastilan kaltaisissa virkistysalueissa, sillä ne auttavat Helsinkiä erottautumaan muista metropoleista.
Backas toivoi, että Helsingin virastot jakaisivat resurssejaan ja tekisivät nykyistä tiiviimpää yhteistyötä. Hän kannatti myös yleisöä edustaneen tutkija Mika Rekolan (HY) ajatusta, jonka mukaan aineettomiksi miellettyjä arvoja voitaisiin mitata rahassa. ”Jos rantaviivan arvo määriteltäisiin rahassa, olisi helpompaa muodostaa käsitys esimerkiksi siitä, mitä menetetään, jos ranta-alueet myydään yksityisille”, Backas totesi.
Taipale yhtyi Rekolan ja Backaksen näkemyksiin ranta-alueiden rahallisen arvon määrittelyn tärkeydestä. Hän sanoi kuitenkin ärsyyntyvänsä siitä, että kaupungeista puhuttaessa kilpailukyky ja matkailuelinkeino nostetaan aina etusijalle pohtimatta sitä, mitä kilpailukyvyllä oikeastaan tarkoitetaan. ”Kilpailukyky on mantra, johon kaikki heijastavat jotakin omaansa”, Taipale totesi. Hän muistutti, että vaikka matkailu on tärkeää, kaupungin kehittämistä pitäisi tarkastella myös muista näkökulmista. ”Tarvitsemme huolellisesti suojeltuja puisto- ja virkistysalueita, mutta meidän pitää keskustella siitä, ovatko kaikki ryteiköt tällaisia.”
Kolbe päätti keskustelun kiittämällä puhujia sekä korostamalla avoimen ja moniäänisen vuoropuhelun merkitystä. Hän kannusti osallistujia pohtimaan sitä, kuinka tutkijoiden yhteiskunnallista vuorovaikutusta voitaisiin edistää ja miten tutkimuksesta saataisiin paras hyöty irti.
Salla Jokela
11.4.2014
