Helsingin Eteläsatamaanko pitäisi rakentaa uusi bränditaidemuseo Guggenheim-säätiölle?
Taidemuseoiden ja konserttitalojen rakentaminen veden partaalle tuli uudelleen muotiin arkkitehtuurissa 2000-luvun alussa. Vanhempia moderneja malleja ovat Sydneyn oopperatalo, Lontoon Royal Festival Hall ja Alvar Aallon Töölönlahden rantaan visioima julkisten rakennusten sarja. Uudempia esimerkkejä löytyy muun muassa Bilbaosta, Kööpenhaminasta ja Oslosta.
Realiteetit herättävät kysymyksiä. Meren ääreen rakentaminen on teknisesti vaativaa ja kallista. Eteläsatamassa merenpinnan nousu metrillä, niin kuin tapahtui tammikuussa 2005, aiheuttaa vakavia ongelmia. Jos ilmaston lämpeneminen otetaan lähtökohdaksi, paikka on mahdoton taidemuseon uudisrakentamiseen.
Rakennuksen funktio sopeutuu huonosti paikan henkeen. Kuvataidemuseot edellyttävät hyvää suojaa suoralta auringolta ja niukasti aukotettuja ulkoseiniä. Eteläsataman tontilla umpinainen museorakennus merkitsisi sitä, että toiminnot eivät näy ohikulkijoille. Rakennuksen esineellisyys, suuri koko ja mittakaavattomuus korostuisivat.
Kiasma ja Musiikkitalo ovat tästä malliesimerkkejä, kuin jättiläisten huvimajoja tai valtavia veistoksia. Näiden rakennusten merkitystä kaupunkilaisille voi verrata esimerkiksi Lasipalatsiin, jonka mittakaava sopeutuu ympäristöön ja toiminnat avautuvat talon kaikilla sivuilla osaksi urbaania elämää. Sydneyn ja Oslon Oopperatalojen veistoksellisuus voi olla tyylikästä kuvissa, mutta toimintojen yhteydet ympäröivään kaupunkiin jäävät hatariksi.
Monet tunnetut museo- ja konserttitalot on rakennettu entisille satama- tai teollisuusalueille. Sydneyn oopperatalo sijaitsee entisen raitiovaunuvarikon paikalla, Lontoon Royal Festival Hall vanhalla teollisuustontilla, Bilbaon taidemuseo sekä Oslon ja Kööpenhaminan oopperatalot satama-alueella. Uudisrakennuksia käytettiin keinona korvata rumana pidettyä teollista kaupunkikuvaa ja houkutella uudenlaisia käyttäjiä.
Sijoitustuottoja havittelevan yrityksen kannalta Eteläsataman länsireuna on etu. Guggenheim-säätiö arvelee kilpailuprosessilla saavuttavansa myötämieltä ”arkkitehtuurikilpailujen luvatussa maassa”. Tontti on kuitenkin taidemuseon käyttöön sopimaton, eikä hankkeen rahoitusta koskeva suunnitelma kestä kriittistä arviointia. Kaupungin päätös tarjota tontti arkkitehtuurikilpailua varten oli vastuuton.
Kaupunkilaisten ja Helsingin kaupunkikuvan kannalta säätiön taidemuseolle sopiva paikka löytyisi Jätkäsaaressa tai Hernesaaressa, joiden menneisyys vertautuu edellä mainitsemieni tunnettujen kulttuurirakennusten varhaisempiin vaiheisiin. Aikaisemmin Etelärannan ja Laivasillankadun rantakaistaleella on ollut satamarakennuksia ja vielä 1930-luvulla laivatelakka, mutta päinvastoin kuin mainitsemissani kansainvälisissä kohteissa, tonttia ympäröivä kaupunkimaisema ei kuitenkaan ole teollinen vaan osa Helsingin arvokasta, herkästi haavoittuvaa historiallista keskustaa.
Suuret, veistosmaiset ja julkisivuiltaan mittakaavatonta arkkitehtuuria edustavat rakennukset, jotka ovat irrallaan ympäröivien kortteleiden hienojakoisesta kaupunkirakenteesta, eivät ole mahdollisia empirekeskustan tuntumassa ja samassa visuaalisessa kokonaisuudessa ilman että Helsingin ikoninen näkymä vaarantuu.
Vaikka Guggenheim-säätiö ei näytä arvostavan pääkaupunkimme aikakerrostumia, meidän pitää varjella niiden arvoja ja merkityksiä. Helsingin historiallista kaupunkimaisemaa meillä ei ole varaa menettää.
28.12.2014
Anja Kervanto Nevanlinna
*Kirjoitus on kirjoitettu ennen tietoa Guggenheim-kilpailun kuudesta finalistista ja julkaistu joulukuussa 2014 ilmestyneessä Arkkitehti-lehdessä 6 / 2014.
***