04/2018: Eliel Saarisen varjo (kirja-arvio)

Kaupungin piirteet / Stadens prägel / Outlining a city, toim. / red. / ed. Juha Ilonen. Stiftelsen Pro Helsingfors, Pro Helsinki -säätiö, 2017, 240 s./p. 

Moderni eurooppalainen suurkaupunki oli muotoutumassa 1900-luvun alussa. Kun sadantuhannen asukkaan merkkipaalu ylittyi, tarvittiin perustavasti uudenlaisia keinoja ohjata rakentamista. Kaupunkisuunnittelusta tuli välttämätön osa suurkaupungin muutosten hallintaa.

Kansainvälisiä virtauksia seurattiin Suomessa tarkasti, mikä näkyi kaavasuunnitelmissa, tekijöinä maan johtavia arkkitehteja kuten Eliel Saarinen, Bertel Jung, Lars Sonck, Birger Brunila ja Otto-I. Meurman. Visioissaan rohkein heistä oli Saarinen, joka Suur-Berliini-kilpailun tulosten (1910) innoittamana ja liikemies Julius Tallbergin rahoittamana laati Suur-Helsinki-suunnitelman yhteistyössä Jungin kanssa. Suunnitelman julkisti Tallbergin 1917 perustama Pro Helsingfors -säätiö.

Satavuotispäivänsä johdosta säätiö on julkaissut kolmikielisen juhlakirjan ”Kaupungin piirteet”, jonka ”kaupunki” on Helsinki. Sen kaunistaminen on alusta saakka kuulunut säätiön tarkoituksiin. Kirjan toimittaja, valokuvaaja ja graafinen suunnittelija on Juha Ilonen, ja kirjoittajia on kaikkiaan 22.

Kirjaan on koottu pitempiä kirjoituksia, historiallisia karttoja, vanhoja ja kirjaa varten otettuja uusia valokuvia sekä parikymmentä vinjettimäistä tekstiä kirjoittajien suhteesta Helsinkiin.

Yhdistelmä on epätavallinen. Keitä varten kirja on tehty ei ilmene. Näyttävyys ja suuri koko viittaavat lahjakirjaan, jota ei ole tarkoituskaan lukea tarkasti. Lähdeviitteet osassa kirjoituksia voisivat kertoa tutkimukseen perustuvasta kirjasta, jos niissä kaikissa olisi sovellettu tieteellisiä kriteerejä. Vai onko kyse taidekirjasta? Epäilemättä Helsingin kaupunkisuunnittelua seuraavat lukijat löytävät kirjasta kiinnostavia asioita.

Pitemmissä kirjoituksissa aiheiden kirjo on laaja. Itsestään selvän Saarisen Suur-Helsinki-suunnitelman lisäksi kirjoittajat käsittelevät muun muassa Suomenlinnaa, kartanoita, puistosuunnitelmia, rantoja, uusia tornisuunnitelmia, liikenneverkkoa ja dokumenttielokuvien Helsinkiä. Kaupungin piirteisiin eivät sitä vastoin näytä kuuluvan keskusta ja sen muutokset, kaupankäynti, työ (paitsi tehdastyö), asuinalueet tai kaupunkielämä yleensä.

Historian merkitystä kaupungin rakentumiselle on käsitelty monessa kirjoituksessa. Pieni helmi niiden joukossa on Rainer Knapaksen tutkielma 1800-luvun puistoista ja toteuttamattomista puistosuunnitelmista. Loppuosan kirjoittajien henkilökohtaiset tunnelmapalaset, ”esseiksi” nimetyt tekstit kuitenkin ilman ajatusten kehittelyä tai liittämistä kirjan teemoihin, vaikuttavat sattumanvaraisilta ja paikoin toisiaan toistavilta.

Kuvituksessa on kirjan vahvuus. Suuri sivukoko tuo erityisen hienosti esiin vanhat kartat ja piirrokset. Historialliset valokuvat havainnollistavat valtavia muutoksia. Juha Ilosen kirjaa varten ottamat kuvat näyttävät oman aikamme Helsingin runollisia piirteitä. Graafisesti epäsuhtaisia ovat aukeamat, joista toisen sivun peittää yksi suuri kuva ja viereisen sivun teksteissä on käytetty pientä kirjasinkokoa. Voiko kirjoitusten kuville alistettua asemaa tämän selvemmin osoittaa?

Kokonaisuus on jäänyt fragmentaariseksi. Kirjoittajien ajatuskulkua on toistuvien katkojen takia vaikea seurata, kun samalla aukeamalla on tekstejä kolmella kielellä. Kokonaisnäkemys kaupungin piirteistä – jos kirjan julkaisija, toimituskunta tai kirjoittajat ovat sitä edes tavoitelleet – ei lukijalle välity.

Kirjan monia osia ei yhdistä historiallisesti rakentunut kaupunki eikä nykyinen Helsinki, vaan satavuotias Suur-Helsinki-suunnitelma, sekin vain ohuesti. Eliel Saarisen varjo on pitkä. *Kirjoitus on julkaistu hieman tiivistetyssä muodossa Arkkitehti-lehdessä vol. 114, 4/2017.

17.04.2018

Anja Kervanto Nevanlinna