Tampereella tapahtuu jatkuvasti, kaupunkia laajennetaan sivuille ja ylöspäin. Tampereen tornihotelli nousee vanhan veturitallin keskeltä kerros kerrokselta. Entisen teollisuuskaupungin savupiippusiluetti on kohta muisto vain. Kaupunginvaltuusto päätti juuri, että rantatunneli rakennetaan, jolloin Näsijärven ranta vapautuu kokonaisuudessaan rakentamiselle. Rakentajien sormet syyhyävät päästä käsiksi alueeseen, johon tulevaisuudessa voisi nousta jo 1990-luvulla ensimmäisen kerran kaavailtu Ranta-Tampellan kaupunginosa. Tammerkosken toisessa päässä, Pyhäjärven rannalla sijaitseva Eteläpuisto on saamassa kansainvälisen suunnittelukilpailun, jonka tavoitteena on saada alue edustavaksi osaksi kaupunkia. Alueella sijaitseva Birger Federleyn aikoinaan suunnittelema kulkutautisairaala on kilpailuohjelmassa mainittu huonokuntoisena ja täten siis purettavana rakennuksena. Tampereen vanha tavara-asema on myös joutumassa moukarin alle uuden toimisto- ja asuinalueen tieltä. Kaikkea ei voi säästää, mutta…
Pienemmässä mittakaavassa tapahtuu Tampellan alueella, oman väitöskirjatutkimukseni ytimessä niin sanoakseni. Olen käynyt läpi lukuisia dokumentteja koskien Tampellan tehdasalueen muutosta uudeksi toimisto- ja asuinalueeksi, ja tämä hienovarainen muutos sai mielenkiintoni heräämään. Hienovarainen siksi, että se ei tule suuresti muuttamaan kaupunkikuvaa, rakennuksen suojelumääräykset varmistavat sen. Kuitenkin siinä kiteytyy (taas kerran) keskustelu siitä, miten kulttuuriperintöön tulisi suhtautua. Kuuluuko kansallismaisema kaikille vain Satakunnan sillalta katsottavana maisemana vai onko sen tarkoitus olla jotain enemmän?
Kyseessä oleva tehdasrakennus sijaitsee paraatipaikalla tehdasmaisemassa Tammerkosken rannalla. Rakennuksen voisi nähdä jopa teollisuuskaupungin ikonina, joka 1990-luvulla kansallismaisema-nimityksen yhteydessä kuvattiin 20 markan seteliin. Sama rakennus on positiivisessa mielessä noussut otsikoihin mm. vuonna 2006, jolloin Tampellan kyltti palautettiin rakennuksen katolle vajaan kymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Ennen teollisuusyrityksenä tunnettu Tampella edustaa nykyään useammin uutta kaupunginosaa, joka on noussut vanhan teollisuusalueen paikalle.
Entinen pellavatehtaan kiinteistö on ollut tyhjillään viimeiset kaksi vuotta ja rakennuksen omistaja Kiinteistö Oy Koskitammi teki aloitteen asemakaavan muuttamiseksi. Omistajan tavoitteena on muuttaa kiinteistö kokonaisuudessaan asuinkäyttöön. Kaupungin päättäjät sitä vastoin halusivat selvittää myös mahdollisuuden kiinteistön julkiselle käytölle. Tampereen kaupunki on laatinut alueesta, joka kattaa tehdaskiinteistön lisäksi sen edessä sijaitsevan Työnpuiston alueen, kaksi vaihtoehtoista kaavaluonnosta. Ensimmäisessä vaihtoehdossa rakennukseen sijoitettaisiin pääasiassa asuntoja, toisessa vaihtoehdossa rakennus varattaisiin museokäyttöön.
Kaupunki pyysi kaupunkikuvatoimikunnalta ennakkolausunnon asemakaavaluonnoksen vaihtoehdoista. Kaupunkikuvatoimikunnan ”yksimielinen näkemys on, että arvokkaassa teollisuusmaisemassa sijaitsevalle, merkittävän kaupunkikuvallisen roolin ja vaikuttavat historialliset sisätilat omaavalle rakennukselle tulisi löytää ensisijaisesti julkista käyttöä”. Kaupunkikuvatoimikunta päätyikin esittämään vaihtoehdoksi niin sanottua hybridi-mallia, jossa kiinteistöön sijoitettaisiin sekä asuntoja että museo- ja liiketiloja.
Kaupungin ikuisena ongelmana tuntuu vain olevan taloudelliset resurssit. Pellavatehtaan kiinteistön omistaja oli tarjonnut rakennusta kaupungille jo kaksi vuotta sitten, mutta kaupunki ei ollut halunnut sitä. Edelleenkin museovaihtoehdon toteutuessa kaupunki joutuisi ostamaan rakennuksen. Toisaalta Tampereen museot kaipaavat lisää tilaa. Museoverkkotyöryhmä jätti viime syksynä esityksen, jossa uuden museokeskittymän paikaksi ehdotettiin Onkiniemeä. Pellavatehdas ei ollut esityksessä, mutta työryhmä haluaa tutkia myös sen vaihtoehdon. Museoiden tilojen järjestäminen ei kuitenkaan ole lähivuosien ohjelmassa ja Pellavatehtaan kiinteistö odottaa ratkaisua nyt.
Onneksi asenne teollisuusperintöä kohtaan on kuitenkin muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Aiheeseen liittyvistä dokumenteista huokuu aito halu saada kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus kaikkien kansalaisten käyttöön. Vaikka tehdasrakennuksen kaupunkikuvallinen rooli on merkittävä, enää ei rajoituta pelkästään ulkokuoreen teollisuusperintöä määritettäessä. Rakennusyhtiö Hartela Oy:n tilaama rakennushistoriaselvitys korostaa erityisesti säilyneiden sisätilojen merkitystä. Rakennuksessa on säilynyt mm. alkuperäisiä valurautarakenteita ja kattoholvauksia 1880-luvulta, lattialaattoja 1900-luvun alusta, rautakarmeja ja pääkonttorin portaat ja kaiteet 1880-luvulta. Samoin sisätiloista on erotettavissa eri rakennusvaiheiden rajapintoja, jotka osaltaan kertovat teollisuuden muutoksista. Voidaanko näin merkittävä rakennus muuttaa vain muutamien ihmisten kodiksi? Asemakaavaluonnoksen selvityksessä korostetaan sitä, miten rakennuksen muuttaminen asuinkäyttöön muuttaisi pysyvästi alkuperäistä tilajakoa hävittäen suuret tehdassalit. Sitä vastoin rakennuksen julkinen käyttö avaisi ”ainutlaatuisen rakennusperinnön ja koskimaisemien kokemisen kaikille: pääsyn tehdassaleihin ja tornin näköalapaikalle”.
Jos Tammerkosken tehdasmaiseman paraatipaikalle rakennetaan asuntoja, mihin vedetään yksityisen ja julkisen raja? Mieleeni muistuvat omakohtaiset kokemukset turistina Porvoossa ja Fiskarsin ruukkialueella, joissa turistien harha-askeleisiin on varmasti paikoin kyllästytty. ”Pääsy kielletty” ja ”yksityisalue” –kyltit pyrkivät pitämään julkisen ja yksityisen rajan selkeänä. Elämyshakuisilla ja uteliailla turisteilla vain on paha tapa vaellella ja aina raja ei ole niin selvä. Asuminen paikassa, joka on samalla yksityinen koti ja turistinähtävyys tai kansallismaisema, ei ole ristiriidatonta. Tehdassalien valtavat ikkunat herättävät mm. kysymyksen, minkälaiset verhot kansallismaisemaan saa ripustaa ja mitä kaikkea ikkunoista saa näkyä tai nähdä.
Pitkän rapistumiskauden jälkeen Tampereen kaupunki on kunnostamassa Finlaysonin alueella sijaitsevaa Näsilinnaa yhdistetyksi museo- ja ravintolatilaksi. Se on mielestäni iso askel oikeaan suuntaan kulttuuriperinnön säilyttämisessä. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä Tampellan kulmaukseen tulee.
Kangasalla 17.9.2013 Marja Lähteenmäki