06/2011: Juhannus kaupungissa

Järvimaisema, lämpiävän saunan tuoksu ja juhannuskokon virittämisen yhteisöllinen projekti. Tai hyttysten hätistely, kastunut kokko ja ulkohuussia kammoksuva jälkikasvu. Kummin päin tahansa, viime juhannuksena perheemme päätti valita toisin. Valitsimme kaupunkijuhannuksen Tampereella. Viritimme pallogrillin ja levitimme viltin kotipihaan. Oli oudon hiljaista, mitä nyt vastapäisestä ikäihmisten palvelutalosta raikui juhannusvalssi. Ihmettelimme tyhjiä katuja ja puistoja sekä lähes autiota kaupungin uimarantaa. Emme kohdanneet yhtään kännistä räyhäporukkaa. Poikkesimme ystävien siirtolapuutarhamökillä ja sadekuuron sattuessa pakenimme sisälle katselemaan leffaa. Tämä oli oikein hyvä juhannus.

Kieltämättä lapsiperheen näkövinkkelistä mukavuudenhalu on kaupunkijuhannuksen viehätyksen taustalla merkittävä tekijä – tiskit pesee kone, eikä kenenkään tarvitse viettää yötänsä ötökkäjahdissa. Mutta kaupunkijuhannuksessa viehättää toinenkin asia: juhannuksena kaupunki näyttää epätyypilliset puolensa, ja on virkistävää nähdä tuttu paikka uusin silmin. Samalla kaupungin ja maaseudun stereotyyppiset roolit asettuvat uudelleen arvioitaviksi. Kaupunki- ja maaseutututkijoiden havainto siitä, että on mahdotonta tehdä kategorista rajanvetoa kaupungin ja maaseudun välille konkretisoituu juhannuksena. Samoin tulee näkyväksi se, että on olemassa yhtä aikaa monia kaupunkeja – eri kaupunkilaisten ryhmille, mutta myös esimerkiksi vuodenkierron eri aikoina. Kanssakaupunkilaisista autiota kaupunkia voi myös ottaa tilana haltuun totutusta poikkeavalla tavalla.

Turisteille juhannus on varmasti hämmentävää aikaa missä tahansa suomalaisessa kaupungissa, eritoten Helsingissä. Kuinkahan moni matkailija poistuu maasta tuumien, että Helsinki on puolityhjä hallinto- ja paraatikaupunki, vähän niin kuin pahamaineinen Pjongjang?

Juhannuksella luonnon helmassa on pitkät perinteet. Aavasaksalle kerääntyi jo varhain suomalaisia ja myös ulkomaalaisia turisteja yötöntä yötä ihastelemaan. Mutta ei se kaupunkijuhannuskaan pelkästään tuore ilmiö ole. Vaikka urbaanin Turun 1600-luvun puolivälissä voi tuskin parhaalla tahdollakaan sanoa ulottuneen Kupittaalle asti, on hauska palauttaa mieliin ruotsalaisen Petrus Magnus Gylleniuksen päiväkirjamerkintä vuodelta 1649. Kirjoittajan mukaan turkulainen nuoriso kokoontui juhannuksen viettoon – leikkimään ja kisailemaan tulien ympärille viranomaisen kieltoja uhmaten – Kupittaalle Pyhän Johanneksen lähteelle.

Juhannus on yöttömän yön juhla, niin maalla kuin kaupungissa. Tänä vuonna perheeni laajentaa kaupunkijuhannuksen horisonttia Hyvinkäälle. Hyvää kesää kaikille!

22.6.2011
Tanja Vahtikari