05/2005: Kivipihan kaupunkitapahtuma?

Sain syksyn aluksi kutsun pihajuhlaan. Tiedättehän: haitarimusiikkia, makkaranpaistoa ja virvokkeita. Näitä juhlia ei tosin järjestetty maaseudun tai pientaloalueen puutarhamaisissa olosuhteissa, vaan Helsingin ydinkeskustassa. Yrjönkadun ja Eerikinkadun kulmassa – pienenpienellä kivipihalla – haluttiin juhlistaa asunto-osakeyhtiö Harjulan piharemonttia ja samalla talon satavuotista historiaa. Yhtiöön olin tutustunut, kun yli kymmenen vuotta sitten kirjoitin osana pro gradu -työtäni sen historian. Nyt olin siis itsekin muuttunut pieneksi osaksi yhtiön menneisyyttä ja mukana tilaisuudessa eräänlaisena muistona eletystä.

Piha, jonka käyttö sata vuotta sitten oli muodostunut varsin käytännönläheisten toimintojen ympärille, on 2000-luvun alussa suunniteltu asukkaiden yhteiseksi oleskelutilaksi. Ulkohuoneiden ja pyykkituvan sijasta pihalle houkuttelee nyt oleskeluryhmä viherkasveineen. Juhla siis heijasti ainakin muutosta pienessä osassa kaupunkitilaamme, mutta kertoiko se myös muista muutoksista kaupunkikulttuurissamme?

Kun helsinkiläisiä 1990-luvun lopussa pyydettiin kaupungin historiahanketta varten kirjoittamaan suhteestaan – myös tunteistaan – kotikaupunkiaan kohtaan, toivat monet kertojat positiivisina piirteinä esiin kaupungin tarjoaman anonymiteetin ja vapauden ympäristön kontrollista. Samoin argumentein helsinkiläisyyttä puolustaa myös Anne Helsingin Sanomien Verkkoliitteessä tänä syksynä: ”’Kohtelias huomaamattomuus’ ja yksityisyys ovat helsinkiläisten suoja ja suurkaupungin suoma mahdollisuus.” Paikallisyhteisön puuttuminen kuvataan luontevaksi osaksi kaupunkiasumista, ja yhteisöllisyyden rakentaminen erilaisin tapahtumin on koettu keinotekoiseksi. ”Kuka on koskaan nähnyt makkarailtoja Wecksellintiellä? Tai Manskulla?”, kysyy eräs muistelija kriittisesti. Häntä olisin tuskin saanut mukaani pihajuhlaan iltaansa viettämään.

Samalla kun muistelijat korostavat kaupunkilaista anonymiteettiä, tuovat he kuitenkin vahvasti esille tunnesiteensä omaan lähiympäristöönsä ja sen arkeen. Fyysinen ympäristö korostuu asukkaiden jäädessä muistojen taustalle. Vaikka naapuruuteen perustuva sosiaalisuus katsotaan kaupunkiin kuulumattomaksi, korostetaan muistoissa oman asuinalueen elämäntapaa ja ympäristön aktiivista hyödyntämistä. Näille muistelijoille helsinkiläisyys on syntynyt omien elämänkokemusten kautta, eikä sen muotoutumiseen haluta ulkoapäin tulevia vaikutteita.

Oliko Harjulan pihajuhlissa sitten kyse yhteisöllisyyden rakentamisesta ja kapinasta kaupungin anonymiteettiä vastaan? Ulkopuolisen on vaikea tulkita yhteisöllisyyden olemassaoloa tai sen vahvuutta. Pihajuhla on kuitenkin helppo nähdä myös pienimuotoisena kaupunkitapahtumana, jossa yhteisöllisyyttä voidaan kokea loppujen lopuksi melko anonyymisti, itsestään paljoakaan paljastamatta. Sosiologi Pasi Mäenpää on analysoinut kirpputorien, Kaivopuiston ja Taiteiden yön tapahtumia katuseurallisuuden ilmentyminä. Hänen mukaansa näissä tapahtumissa kohdataan sattumanvaraisesti jotain tuttua ja itseä lähellä olevaa anonyymin massan keskellä.

Harjulan pihajuhlassa osallistujat eivät olleet massaa, eikä kohtaaminen sattumanvaraista. Kaikille tuttu ja läheinen oli kuitenkin oma lähiympäristö, asuintalo, ja sen pitkä historia. Tätä voitiin kokoontua juhlistamaan kertaluontoisesti pihaseurallisuuden merkeissä. Kaupunki ei lopulta kuitenkaan ole vain tapahtuma, vaan myös koti.

01.05.2005

Pia Olsson