03/2014: Kenelle rannat ja saaret? Keskustelutilaisuus Helsingin ranta-alueiden kaavoittamisesta

Keskustelutilaisuus Tiedekulmassa (Yliopistonkatu 3) 2.4. klo 16.00–17.30

Mitä kaupunkilainen haluaa ympäristöltään? Entä kenen ehdoilla kaupunkia tulisi rakentaa? Helsingin ranta-alueille on noussut uusia asuinalueita samanaikaisesti, kun välillä kiihkeäkin keskustelu rantojen ja saarten tulevasta käytöstä jatkuu.

Suomen Kaupunkitutkimuksen Seuran järjestämässä keskustelutilaisuudessa rantojen kohtaloa avataan niin kaupunkitutkimuksen, kaupunkisuunnittelun kuin yhteiskunnallisen vaikuttamisen näkökulmasta.

Keskustelua on virittämässä viisi asiantuntijaa ja vaikuttajaa:

Arkkitehti Johanna Backas työskentelee Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa asemakaavaosaston itäisessä toimistossa, jossa hänen vastuualueenaan ovat muun muassa suurin osa Helsingin saaristosta ja merialueista.

Eversti evp. Jarmo Nieminen on kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja Yleisten töiden lautakunnan puheenjohtaja. Hän on ajanut Santahaminan sotilassaaren jäämistä Puolustusvoimien haltuun. Jarmo Nieminen on myös historioitsija ja tietokirjailija, joka on julkaissut muun muassa Santahaminaa ja sotahistoriaa käsitteleviä teoksia.

Tutkija Anu Suoranta on Kivinokka kaikille -kansalaisliikkeen aktiivina sitä mieltä, että aluetta tulisi kehittää kaikille kaupunkilaisille avoimena virkistysalueena. Anu Suoranta on myös varakaupunginvaltuutettu vasemmiston riveissä.

Tekniikan tohtori Kaarin Taipale on kaupunkitutkija, jota kiinnostavat kestävä kehitys ja rakennetun ympäristön muutokset. Karin Taipale on sosialidemokraattisen puolueen varavaltuutettu kaupunginvaltuustossa.

Keskustelun vetäjänä toimii Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe. Hän on Suomen johtavia kaupunkihistorioitsijoita, joka on julkaissut laajasti myös Helsinkiä käsittelevää tutkimusta. Laura Kolbe on kaupunginvaltuutettu keskustapuolueesta.

Tervetuloa kuuntelemaan ja esittämään oma näkemyksesi!