Kirjassaan ”Kulttuurikävelyllä Helsingissä – Taidetta, arkkitehtuuria, historiaa” Pauli Jokinen ja Marja Väänänen esittelevät Helsingin keskustasta löytyviä taideteoksia, sisätiloja ja katumaiseman muotoiltuja osasia. Jokisen lähtökohtana on ollut poimia näkyviin kaikkien ulottuvilla olevia kohteita, jotka helposti jäävät huomaamatta, jos ei tiedä, mistä niitä etsiä. Väänäsen valokuvat ohjaavat kulttuurikävelijöitä katsomaan kaupunkimaisemaansa.
Jokisen ja Väänäsen teosta voi pitää kaupunkikirjana. Matkaoppaat ja kaupunkikirjat kertovat lukijoiden kiinnostuksesta oppia tuntemaan kaupunkeja ja urbaania elämää. Kun matkaoppaat on suunnattu turisteille, ensikertalaisille tai lyhytaikaisille vierailijoille, kaupunkikirjat on tarkoitettu uusille ja vanhemmillekin kaupunkilaisille, jotka haluavat tietää enemmän ja syventää suhdettaan omaan ympäristöönsä.
”Kulttuurikävelyllä Helsingissä” avaa uusia ikkunoita helsinkiläisen kaupunkimaiseman näkemiseen. Kirjan avulla voi löytää pieniä kaupunkiaarteita: julkisten tilojen taideteoksia ja arkkitehtuuria. Neljälle kävelyreitille valitut kohteet ulottuvat seinämaalauksista ja julkisivujen koristeista raitiovaunuihin ja perinteisinä säilytettyihin kahvilainteriööreihin. Vaikka kaikkein tunnetuimmat veistokset on jätetty kirjan ulkopuolelle – Mannerheimin ratsastajapatsas ja Kolme seppää tiedetään muutenkin – kunkin reitin varrelle osuu kohteita eri aikakausilta. Kirjassa ehdotetaan ”Muista myös nämä!”-osastoissa myös kävelyreittien ulkopuolelle jääviä paikkoja uusien retkien päämääriksi. Kohdevalikoimassa painottuvat yllättävän paljon jugend ja sitä vanhemmat ajanjaksot, kun taas jaksoa 1970–2000 reittikohteista edustavat vain Kaupungintalon aulan taideteokset sekä metrojunat ja raitiovaunut. Tätä uudempia kohteita on jo enemmän.
Pauli Jokinen on suunnitellut promenadit ansiokkaasti: vaikka vanhat helsinkiläiset tuntevat lukuisia kirjan kohteista, kokonaisuudesta muodostuu kiinnostava ja tuore näkymä pääkaupunkiin. Monista kohteita esittelevistä teksteistä etsii kuitenkin turhaan kirjoittajan persoonallista näkökulmaa kuluneiden selitysten takaa. Kaupunkihistorian tutkijan kannalta harmillista on ollut jättää mainitsematta oleellisia muutoksia kohteiden käytössä; Postitalon pääsalissa oli pitkään valtakunnan pääposti ja Lasipalatsi oli viime vuosiin saakka osa maan vilkkainta linja-autoasemaa. Ajan kuvana tarkempaa dokumentaatiota edustaa Rosa Liksomin seinämaalausten esittely.
Kuvituksella on kirjassa tärkeä rooli. Marja Väänänen on ottanut kuvat tätä kirjaa varten ja tallentanut samalla omaa aikaamme. Teleobjektiivin avulla kuviin on saatu korkealla rakennuksen julkisivuissa olevia yksityiskohtia, joiden etsimisessä voi kehittää kaupunkikuvallista tarkkailukykyään. Monet kirjan kuvakulmista tuntuvat kuitenkin tavanomaisilta ja lähes kaikki sisätilat esitetään esinemäisesti, ilman ihmisiä. Kiintoisimmat interiöörikuvat ovat niitä, joissa urbaani elämä on läsnä kuten Kosmoksessa ja Ekbergillä. Pidin paljon myös takakannen näkymästä Lasipalatsin ravintolaan. Kirjan avausaukeamaksi valittu Rut Brykin seinäreliefi, sitä katsovat ihmiset ja niiden yhdistelmänä syntyvä käsitys teoksen mittasuhteista on hienosti mietitty ja houkuttelee kulttuurikävelylle paikan päälle.
Kaupunkikirja on myös esine. ”Kulttuurikävelyllä Helsingissä”-kirja on sopivan kokoinen matkalla luettavaksi, mutta toimii myös pienenä kuvakirjana. Kirjan etukansi ja taitto vaikuttavat vanhanaikaisemmilta kuin mitä kohdevalikoima onkaan. Kirja tarjoaa monipuolisen kokoelman pieniä aarteita historiasta ja taiteesta eräänlaisina alkupaloina – siis oiva tervetuliaiskirja esimerkiksi uudelle helsinkiläiselle.
Minerva-kustantamo on jo vuosia julkaissut erilaisia kaupunkikirjoja kuten Jussi Jäppisen Jyväskylä-teoksia ja Pauli Jokisen edellisen ”Sunnuntaikävelyllä Helsingissä”. Kaupunkikirjoilla on erityinen tehtävä johdattaa kaupunkilaiset kiinnostumaan omasta ympäristöstään ja näkemään sen arvoja. Kansalaisyhteiskunnassa kaupunkilaiset voivat vaikuttaa muutosprosesseihin, kun he tuntevat oman kaupunkinsa monenlaisia aikakerrostumia. Tätä vahvistaa myös kirja ”Kulttuurikävelyllä Helsingissä”.
30.11.2011
Anja Kervanto Nevanlinna