Kun Charles Marville tallensi filmille kaupunkikuvia 1860-luvun Pariisista ja Signe Brander 1900-luvun alun Helsingist\u00e4, kumpikin dokumentoi muutoksia kaupungin historiatoimikunnan tilauksesta. Tarkoituksena oli osoittaa tuleville sukupolville, millainen oli ollut se kaupunki, joka visioiden toteutuessa j\u00e4tett\u00e4isiin taakse. \u0094Ennen\u0094 ja \u0094j\u00e4lkeen\u0094 kuvat osoittaisivat, mit\u00e4 kehitys ja modernisaatio olivat merkinneet kaupunkikuvalle. Keskiaikaisen Pariisin ahtaat kadut korvattiin leveill\u00e4 bulevardeilla ja Helsingin ep\u00e4s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti rakentuneet reuna-alueet saivat antaa tilaa asemakaavoitetuille kaupunginosille. Suunnittelu tuotti \u0094j\u00e4lkeen\u0094-kuvien kaupungin.<\/p>\n\n\n\n
Samankaltaisia kuvia olemme viime aikoina saaneet n\u00e4hd\u00e4 kotimaisemista, liiankin l\u00e4helt\u00e4. Millainen oli T\u00f6\u00f6l\u00f6n tavara-asema \u0094ennen\u0094, 1960-luvulla, Makasiinit \u0094ennen\u0094, 1990-luvulla, Makasiinit \u0094ennen\u0094, huhtikuussa 2006? Millainen on sama paikka nyt, elokuussa 2006? Ja \u0094j\u00e4lkeen\u0094: Musiikkitalo, kehityst\u00e4k\u00f6? Kaupunkitutkimuksen p\u00e4ivist\u00e4, joilla keskustelimme kaupungin kriiseist\u00e4 \u0096 viime toukokuussa, Makasiinien vappumellakan ja r\u00e4j\u00e4hdysm\u00e4isen tulipalon v\u00e4lip\u00e4ivin\u00e4 \u0096 tuli arvaamattoman ajankohtaiset.<\/p>\n\n\n\n
Viime vuonna voiton p\u00e4iv\u00e4n\u00e4, 8. toukokuuta, jolloin oli kulunut 60 vuotta Toisen maailmansodan p\u00e4\u00e4ttymisest\u00e4, puhuin Aalborgin yliopistossa siit\u00e4, kuinka Euroopassa sodan kauhut olivat vahvistaneet kansalaisten halua j\u00e4tt\u00e4\u00e4 taakse kaikki mennyt ja katsoa eteenp\u00e4in. Berliinin kortteleista osa oli vuosia sodan j\u00e4lkeen, viel\u00e4 1950-luvullakin, raunioina. Modernistinen arkkitehtuuri ja kaupunkikuva edustivat aikalaisille uskoa parempaan tulevaisuuteen. Sen itsest\u00e4\u00e4n selv\u00e4n\u00e4 edellytyksen\u00e4 oli rauhan jatkuminen. Sit\u00e4 on osaltaan vahvistanut my\u00f6s Euroopan Unionin perustaminen ja vaiheittainen laajentaminen.<\/p>\n\n\n\n
Muutama vuosi sitten katselin innostuneena lehtijutun kuvapareja Beirutin keskeisist\u00e4 kortteleista sis\u00e4llissodan tuhojen aikaan ja j\u00e4lleenrakennuksen tuloksena. Kuvien pohjalta kaupunki n\u00e4ytti selviytyneen jaloilleen onnistuneesti. T\u00e4n\u00e4\u00e4n meill\u00e4 on k\u00e4ytett\u00e4viss\u00e4 uusia \u0094j\u00e4lkeen\u0094-kuvia, jotka muistuttavat ik\u00e4v\u00e4ll\u00e4 tavalla \u0094ennen\u0094-kuvia ennen j\u00e4lleenrakennusta, ennen lyhytaikaiseksi j\u00e4\u00e4nytt\u00e4 rauhantilaa.<\/p>\n\n\n\n
Beirutin kuvissa minua eiv\u00e4t j\u00e4rkyt\u00e4 niink\u00e4\u00e4n materiaaliset tuhot sellaisinaan. Jos sotakorvauksia, kansainv\u00e4lisi\u00e4 avustuksia tai yksityisi\u00e4 sijoituksia riitt\u00e4\u00e4, uudet liiketalot ja asuinkorttelit on mahdollista rakentaa nopeasti \u0096 edellytt\u00e4en, ett\u00e4 maahan saadaan rauha. Mutta kun rakennettua kaupunkia h\u00e4vitet\u00e4\u00e4n, tuhotaan samalla ne yhteis\u00f6t, jotka ovat kortteleissa el\u00e4neet, ja heid\u00e4n kaupunkiin liittynyt historiansa.<\/p>\n\n\n\n
Kaupunkilaisyhteis\u00f6jen rikkoutuminen on vaikeasti korjattavissa. J\u00e4lleenrakentaminen ei tuo yhteis\u00f6j\u00e4 takaisin. Viipurissakaan eiv\u00e4t sotien tuhoilta j\u00e4\u00e4neet rakennusfragmentit riitt\u00e4neet s\u00e4ilytt\u00e4m\u00e4\u00e4n viipurilaisuuden kulttuuriperinteit\u00e4. Beirutin tapahtumat osoittavat, kuinka hauras on moderni, betonista ja ter\u00e4ksest\u00e4 rakennettu kaupunkikin, jos se halutaan tuhota. Muutama p\u00e4iv\u00e4 t\u00e4sm\u00e4ohjuksia riitti. Kaupunkilaisten yhteis\u00f6t ovat viel\u00e4 hauraampia: jos yhteis\u00f6jen usko tulevaisuuteen tuhoutuu, tuhoutuu kaikki.<\/p>\n\n\n\n
Kaupunkitutkimuksen kannalta kaupunkikuvat ennen ja j\u00e4lkeen ovat my\u00f6s ongelmallisia. Kriittinen tutkija kysyy: Mill\u00e4 kriteereill\u00e4 kuvien kohteet on valittu? Keiden todellisuudesta kuvat on pantu kertomaan? Ketk\u00e4 puhuvat kuvien kautta, keiden intressej\u00e4 tapahtumien tai paikkojen kuvaus palvelee ja keiden maailmat j\u00e4\u00e4v\u00e4t kuvien ulkopuolelle? Mist\u00e4 ei kuvien avulla ole mahdollista puhua?<\/p>\n\n\n\n
Rakennettujen kaupunkien tutkimuksessa on kaupunkisuunnittelu ollut itsest\u00e4\u00e4n selv\u00e4 l\u00e4ht\u00f6kohta ja tutkimuskohde, jota ennen- ja j\u00e4lkeen-kuvatkin ovat osaltaan vahvistaneet. Harvemmat tutkijat ovat olleet kiinnostuneita kaupungista ajallisten ja yhteis\u00f6llisten kerrostumien kokonaisuutena. Mutta my\u00f6s silloin ennen- ja j\u00e4lkeen-kuvilla on k\u00e4ytt\u00f6\u00e4. Kuvien kriittinen vertailu ei kerro vain siit\u00e4, miten kaupunkisuunnittelu usein homogenisoi ymp\u00e4rist\u00f6j\u00e4. Jos kuvia lukee tarkasti, ne kertovat my\u00f6s siit\u00e4, miten moninaisin muodoin yhteis\u00f6t el\u00e4v\u00e4t kaupunkiaan \u0096 ennen ja j\u00e4lkeen.<\/p>\n\n\n\n
01.07.2006<\/p>\n\n\n\n
Anja Kervanto Nevanlinna<\/p>","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Kun Charles Marville tallensi filmille kaupunkikuvia 1860-luvun Pariisista ja Signe Brander 1900-luvun alun Helsingist\u00e4, kumpikin dokumentoi muutoksia kaupungin historiatoimikunnan tilauksesta. Tarkoituksena oli osoittaa tuleville sukupolville, millainen oli ollut se kaupunki, joka visioiden toteutuessa j\u00e4tett\u00e4isiin taakse. \u0094Ennen\u0094 ja \u0094j\u00e4lkeen\u0094 kuvat osoittaisivat, mit\u00e4 kehitys ja modernisaatio olivat merkinneet kaupunkikuvalle. Keskiaikaisen Pariisin ahtaat kadut korvattiin leveill\u00e4 bulevardeilla ja … <\/p>\n