Helsingin Musiikkitalon monttu odottaa t\u00e4ytt\u00e4mist\u00e4\u00e4n. Samalla odottaa kirjoittamistaan uusi luku suomalaisten musiikkitilojen historiaa. Kysymyksi\u00e4 on esitetty paljon. Millainen uudesta talosta tulee, millaiseksi sen ymp\u00e4rist\u00f6 muotoutuu, miten Musiikkitalo asettuu kaupunkitilaan? Hakeeko eleet\u00f6n rakennus paikkansa kirjavasta ymp\u00e4rist\u00f6st\u00e4? Muodostuuko tienoosta kaupunkilaisten olohuone, korvaako se paikalla sijainneiden makasiinien aseman vapaan kansalaistoiminnan kentt\u00e4n\u00e4, tarjoaako se aikanaan uuden ja uudenlaisen keskustan ja keskuksen helsinkil\u00e4isille? Tuleeko T\u00f6\u00f6l\u00f6nlahdesta lopultakin valtakunnan henkinen ydin keisarillisen Senaatintorin rinnalle, kuten ylev\u00e4sti on toivottu?<\/p>\n\n\n\n
Suomen ensimm\u00e4isen\u00e4 musiikkitilana pidet\u00e4\u00e4n Seipelin salia Turussa, nykyisess\u00e4 Ingmanin tai Casagranden talon nimell\u00e4 tunnetussa rakennuksessa Linnankadulla. Kellarimestari Johan Seipel hankki vuonna 1753 omistukseensa rakennuksen, joka oli aikaisemmin toiminut todenn\u00e4k\u00f6isesti sokeritehtaana. H\u00e4n kunnosti taloon juhlasalin, krouvin ja joitakin matkustajahuoneita. Turkulaiset kokoontuivat innolla kuuntelemaan Turun Soitannollisen Seuran konsertteja Seipelin salissa.<\/p>\n\n\n\n
Seipel pyrki kaunistamaan tilojaan, erityisesti vuoden 1809 keisaritanssiaisia varten. H\u00e4n maalautti saliin punaisia ja valkoisia ruusuja. Mutta asiakkaat eiv\u00e4t olleet tyytyv\u00e4isi\u00e4, vaan valittivat etenkin kylmyydest\u00e4 ja rouva Seipelin yrmeydest\u00e4. Sali oli kuitenkin merkitt\u00e4vin maallinen julkinen juhlatila ennen Turun akatemiatalon valmistumista vuonna 1815.<\/p>\n\n\n\n
N\u00e4in alkoi Suomen julkinen musiikkiel\u00e4m\u00e4. Muualla Euroopassa musiikkikulttuuri konserttitaloineen, ohjelmamuotoineen ja yleis\u00f6rakenteineen oli ehtinyt kehitty\u00e4 vahvasti jo 1700-luvun kuluessa, ensin Englannissa. My\u00f6s akustiset lait olivat rakentajien tiedossa, tosin vain yrityksen ja erehdyksen kautta. Maailman konserttitilavalioihin kuuluvat Amsterdamin Concertgebouw ja Neues Gewandhaus Leipzigiss\u00e4 ovat 1800-luvulta.<\/p>\n\n\n\n
Suomessa musiikkiel\u00e4m\u00e4 keskittyi Helsingin yliopiston juhlasaliin, maaseudulla ty\u00f6v\u00e4en- ja palokuntataloille, seurahuoneille, kylpyl\u00f6ihin, ravintoloihin ja koulujen voimistelusaleihin, joiden suunnittelussa yleens\u00e4 otettiin huomioon my\u00f6s musiikkik\u00e4ytt\u00f6. Suurimpiin kaupunkeihin rakennettiin raatihuoneita ja kaupungintaloja, jotka varustettiin konserttitiloiksikin tarkoitetuin juhlasalein. Maamme ensimm\u00e4inen varsinainen konserttitalo on vasta vuodelta 1952, Turussa sekin – tosin konserttitalo yhdistettiin koulurakennukseen ja keilahalliin. Talossa toimi pitk\u00e4\u00e4n my\u00f6s teatteri. Turun konserttitalo oli varhainen versio 1970-luvulla suosituksi tulleista monitoimitaloista.<\/p>\n\n\n\n
Konserttitilat, kuten muutkin kulttuuritilat on vaatimattomissakin oloissa pyritty suunnittelemaan yksil\u00f6llisesti, arvokkaiksi ja juhlaviksi. Yleens\u00e4 suunnitteluteht\u00e4v\u00e4n ovat saaneet tunnetut arkkitehdit. Kulttuurirakennuksille on osoitettu kaupunkien arvopaikat, tavallisesti p\u00e4\u00e4aukion reunalta tai keskeisest\u00e4 puistosta. Juhlatilat on mahdollisuuksien mukaan koristeltu, 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa klassisin, taiteisiin viittaavin vertauskuvin kuten lyyrin ja laakeriseppelein, my\u00f6hemmin rakennuksen arkkitehtuuriin tai paikkakunnan identiteettiin ja historiaan liittyvin taideteoksin. Hierarkia oli t\u00e4rke\u00e4\u00e4: portaat kohottivat yleis\u00f6n ensin l\u00e4mpi\u00f6\u00f6n, sitten tapahtumien ytimeen, juhlasaliin.<\/p>\n\n\n\n
Nykyarkkitehtuurissa yleis\u00f6lle on tarjottu aivan uudenlainen rooli. Rakennusten l\u00e4pin\u00e4kyvyys antaa mahdollisuuden n\u00e4hd\u00e4 juhlakansa ulkoa k\u00e4sin – katsojat ja kuulijat ovat osa juhlatilaa. N\u00e4in l\u00e4mpi\u00f6ist\u00e4 on tullut rituaalin keskuksia juhlasalien ohelle tai jopa sijasta.<\/p>\n\n\n\n
Viime aikoina vanhoja teollisuudelta vapautuneita ranta-alueita on ryhdytty valjastamaan kulttuurille. Ty\u00f6n temppelit muutetaan hengen katedraaleiksi ja nautitaan ristiriidasta, joka syntyy ylev\u00e4n ja arkip\u00e4iv\u00e4isen v\u00e4lille. Korostetaan toimintaa, ei rakennusta sen ymp\u00e4rill\u00e4. Taidelaitokset on siirretty pois kaupunkien perinteisilt\u00e4 arvopaikoilta, eiv\u00e4tk\u00e4 rakennustaiteen traditioon ja kieleen sis\u00e4ltyv\u00e4t merkitykset ole en\u00e4\u00e4 t\u00e4rkeit\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Tulevaisuuttamme ovat tietokoneiden rakentamat immateriaaliset \u00e4\u00e4nimaailmat, keinotekoiset konserttisalit. T\u00e4h\u00e4n on viitannut muun muassa s\u00e4velt\u00e4j\u00e4 Kaija Saariaho kuvatessaan omaa ty\u00f6skentely\u00e4\u00e4n. Voisiko Helsingin Musiikkitalon arkkitehtuuri olla tulkittavissa askeleeksi t\u00e4h\u00e4n suuntaan? Sen n\u00f6yr\u00e4 hahmo katkaisee kulttuurirakennusten rakennustaiteellisen jatkumon pelkistym\u00e4ll\u00e4 l\u00e4hes olemattomiin. On vain musiikki.<\/p>\n\n\n\n
(27.3.2008)<\/em><\/p>\n\n\n\n Riitta Niskanen<\/p>","protected":false},"excerpt":{"rendered":" Helsingin Musiikkitalon monttu odottaa t\u00e4ytt\u00e4mist\u00e4\u00e4n. Samalla odottaa kirjoittamistaan uusi luku suomalaisten musiikkitilojen historiaa. Kysymyksi\u00e4 on esitetty paljon. Millainen uudesta talosta tulee, millaiseksi sen ymp\u00e4rist\u00f6 muotoutuu, miten Musiikkitalo asettuu kaupunkitilaan? Hakeeko eleet\u00f6n rakennus paikkansa kirjavasta ymp\u00e4rist\u00f6st\u00e4? Muodostuuko tienoosta kaupunkilaisten olohuone, korvaako se paikalla sijainneiden makasiinien aseman vapaan kansalaistoiminnan kentt\u00e4n\u00e4, tarjoaako se aikanaan uuden ja uudenlaisen keskustan … <\/p>\n