04/2014: Kaupunkitutkimuksen päivät 2014

Kaupunkitutkimuksen päivät järjestetään kahdennentoista kerran Helsingissä Tieteiden Talolla 5.–6.5.2014. Päivien järjestelyistä vastaa Alue- ja ympäristötutkimuksen seura (AYS) yhteistyössä Suomen kaupunkitutkimuksen seuran (SKTS) ja Yhdyskuntasuunnittelun seuran (YSS) kanssa. Päivien teemana on tällä kertaa kehollisuus, jota lähestytään monipuolisesti arkielämän käytäntöjen ja kokemusten, kaupunkisuunnittelun, arkkitehtuurin ja rakentamisen, kaupunkiosallistumisen ja -politiikan, historian ja yhteiskunnallisen muutoksen, identiteetin, kaupunkikuvan ja urbaanin maiseman, sukupuolen ja seksuaalisuuden, etnisyyden ja monikulttuurisuuden, ja muista soveltuvista näkökulmista monitieteisissä työryhmissä. Päivien kansainvälisiksi kutsuvieraspuhujiksi saapuvat ihmismaantieteen professori Steve Pile (Open University) sekä kulttuurintutkija Tim Edensor (Manchester Metropolitan University). Heidän lisäkseen tapahtumassa luennoivat runoilija Kristiina Wallin ja Vuoden Kaupunkikirjoitus -palkittu (julkistetaan päivillä). Yhteiskunnallisen tervehdyksen päiville tuo europarlamentaarikko ja Viherympäristöliiton puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen.

Kaupungit ovat maantieteellisiä alueita, historiallisia rakenteita, hallinnollisia yksiköitä sekä tietynlaisten elämäntapojen ja toimintojen konteksteja. Ennen muuta ne ovat elettyjä paikkoja; vasta ihmiset tekevät materiaalisesta keskittymästä kaupungin. Kaupungin tekijöinä ihmiset toimivat erilaisissa rooleissa: työntekijöinä, kuluttajina, suunnittelijoina, kansalaisosallistujina, julkisen tilan käyttäjinä, asukkaina, koululaisina, arkkitehteinä, koiranomistajina, kunnanvaltuutettuina, yrittäjinä, anarkisteina, autoilijoina, turisteina, ja niin edelleen. Kaikille näille rooleille, kuten kaupunkielämälle yleensä, on ominaista kehollisen ilmaisun, liikkeen ja kohtaamisten kautta tapahtuva toiminta.

Vuoden 2014 Kaupunkitutkimuksen päivillä pohditaan kaupunkien kehollisuuden eri ulottuvuuksia ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Kuinka kehollisuus muovaa kaupunkitilaa ja kaupunki kehollisuutta? Miten kehollisuuden kokemukset kaupungissa/kaupungista ovat muuttuneet tultaessa esimodernista moderniin ja myöhäismoderniin aikaan? Miten eri ihmisryhmien välinen yhdenvertaisuus ja erilaisuus ilmenevät kehollisessa kaupungissa? Millaisille kehoille kaupunkia suunnitellaan ja rakennetaan? Millaisia kehollisia ilmaisutapoja yksilöt käyttävät kommunikoidessaan omia näkemyksiään ja asenteitaan (puoli)julkisessa tilassa? Keiden kehollinen panos tarvitaan kaupungin uusiutumiseen ja muuttumiseen? Miten ei-inhimillinen kehollisuus vaikuttaa urbaanin elämän muutokseen? Millaista kehollisuutta erilaiset kaupunkitilat kutsuvat esiin, tuomitsevat, sallivat ja haastavat?

Päivien ilmoittautuminen ja lisätiedot: http://www.kaupunkitutkimuksenpaivat.net/

03/2014: CFP: Kaupunkitutkimuksen päivät 2014

Esitelmäkutsu/CFP: Kaupunkitutkimuksen päivät 2014

Kaupunkitutkimuksen päivät järjestetään kahdennentoista kerran Helsingissä Tieteiden Talolla 5.-6.5.2014. Päivien teemana on tällä kertaa kehollisuus, jota lähestytään ohjelmassa monipuolisesti arkielämän käytäntöjen ja kokemusten, kaupunkisuunnittelun, arkkitehtuurin ja rakentamisen, kaupunkiosallistumisen ja -politiikan, historian ja yhteiskunnallisen muutoksen, identiteetin, kaupunkikuvan ja urbaanin maiseman, sukupuolen ja seksuaalisuuden, etnisyyden ja monikulttuurisuuden, ja muista soveltuvista näkökulmista. Kansainvälisiksi kutsuvieraspuhujiksi saapuvat ihmismaantieteen professori Steve Pile (Open University) sekä kulttuurintutkija Tim Edensor (Manchester Metropolitan University). Heidän lisäkseen päivillä luennoivat runoilija Kristiina Wallin ja Vuoden Kaupunkikirjoitus -palkinnon saaja (julkistetaan päivillä). Alustavaan ohjelmaan voi tutustua osoitteessa kaupunkitutkimuksenpaivat.net.

Tutkijat ovat tervetulleita esittelemään työtään monitieteisiin työryhmiin, joihin toivomme myös käytännön ja tutkimuksen sekä tieteen ja taiteen rajapintaa tunnustelevia esityksiä. Päivillä kokoontuu kymmeneen temaattista työryhmää, joiden lisäksi tarjolla on mahdollisuus posterinäyttelyyn osallistumiseen. Esitelmäehdotukset pyydetään toimittamaan työryhmien puheenjohtajille 21.3.2014 mennessä (tarkemmat ohjeet: http://www.kaupunkitutkimuksenpaivat.net/tyoryhmat-2/). Työryhmien teemoja ovat:

1. Vuorovaikutus, kehot ja kaupunkirytmit
2. Kaupunki kehona – ihmiskehon ja rakennetun ympäristön suhde kaupunkisuunnittelussa
3. Epäkonventionaalista liikettä tilassa: Kaupunkitilan antagonistiset haltuunotot
4. Arkinen vastarinta: keho, tila ja poliittinen toimijuus
5. Digitalisoituvan kaupungin rihmastomainen kehollisuus
6. Eläinten läsnäolo kaupunkitilassa
7. Kehollisuus ja luontosuhde kaupunkiympäristössä
8. Queer Bodies in Queer Cities
9. Kehollinen kaupunki taiteen ja tieteen dialogina
10. Kaupunkitutkimuksen graduryhmä

Päivien järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Alue- ja ympäristötutkimuksen seura (AYS), Suomen kaupunkitutkimuksen seura (SKTS) ja Yhdyskuntasuunnittelun seura (YSS). Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi kaikki kaupunkitutkimuksesta kiinnostuneet!

Tieteellisen toimikunnan puolesta, Kirsi Pauliina Kallio (AYS pj.)

Yhteydenotot: kaupunkitutkimuksenpaivat@gmail.com

03/2014: Kenelle rannat ja saaret? Keskustelutilaisuus Helsingin ranta-alueiden kaavoittamisesta

Keskustelutilaisuus Tiedekulmassa (Yliopistonkatu 3) 2.4. klo 16.00–17.30

Mitä kaupunkilainen haluaa ympäristöltään? Entä kenen ehdoilla kaupunkia tulisi rakentaa? Helsingin ranta-alueille on noussut uusia asuinalueita samanaikaisesti, kun välillä kiihkeäkin keskustelu rantojen ja saarten tulevasta käytöstä jatkuu.

Suomen Kaupunkitutkimuksen Seuran järjestämässä keskustelutilaisuudessa rantojen kohtaloa avataan niin kaupunkitutkimuksen, kaupunkisuunnittelun kuin yhteiskunnallisen vaikuttamisen näkökulmasta.

Keskustelua on virittämässä viisi asiantuntijaa ja vaikuttajaa:

Arkkitehti Johanna Backas työskentelee Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa asemakaavaosaston itäisessä toimistossa, jossa hänen vastuualueenaan ovat muun muassa suurin osa Helsingin saaristosta ja merialueista.

Eversti evp. Jarmo Nieminen on kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja Yleisten töiden lautakunnan puheenjohtaja. Hän on ajanut Santahaminan sotilassaaren jäämistä Puolustusvoimien haltuun. Jarmo Nieminen on myös historioitsija ja tietokirjailija, joka on julkaissut muun muassa Santahaminaa ja sotahistoriaa käsitteleviä teoksia.

Tutkija Anu Suoranta on Kivinokka kaikille -kansalaisliikkeen aktiivina sitä mieltä, että aluetta tulisi kehittää kaikille kaupunkilaisille avoimena virkistysalueena. Anu Suoranta on myös varakaupunginvaltuutettu vasemmiston riveissä.

Tekniikan tohtori Kaarin Taipale on kaupunkitutkija, jota kiinnostavat kestävä kehitys ja rakennetun ympäristön muutokset. Karin Taipale on sosialidemokraattisen puolueen varavaltuutettu kaupunginvaltuustossa.

Keskustelun vetäjänä toimii Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe. Hän on Suomen johtavia kaupunkihistorioitsijoita, joka on julkaissut laajasti myös Helsinkiä käsittelevää tutkimusta. Laura Kolbe on kaupunginvaltuutettu keskustapuolueesta.

Tervetuloa kuuntelemaan ja esittämään oma näkemyksesi!

12/2013: Elokuvatähtenä kaupunki

Elokuvissa kaupungit ovat joskus saaneet miltei pääosan. Televisiosarjan kehyksenä olevan kaupungin avulla ohjaajat loivat tapahtumia selittävän ilmapiirin. Perhe on pahin (All in the Family) -sarjan taksinkuljettaja ja hänen perheensä New Yorkin Bronxista tuulettivat 1970-luvun asenteita. Oxfordin yliopistokaupungissa Morse ratkoi ristikoita ja rikoksia ajattelun avulla. Kaupunkien tähtiroolit näyttävät kuitenkin harvenevan.

Viime vuosina kansainvälistä menestystä ovat saavuttaneet tanskalaiset televisiosarjat. Silta (Broen / Bron) sijoittuu kahden maan, kahden kielen ja kahden kaupungin piiriin. Kuvista ei kuitenkaan erota Kööpenhaminan tai Malmön tunnistettavia paikkoja kuin satunnaisesti. Ohjaajan tavoitteena näyttää olleen nimenomaan häivyttää paikallisuus ja tehdä tarinoista näillä keinoin universaalimpia, kenties helpommin ymmärrettäviä amerikkalaisten elokuvien kyllästämälle katsojakunnalle. Nimetyistä kaupungeista on näin tehty Mikä-Tahansa-Kaupunki, paikka ilman ominaisuuksia, historiaa ja omaa kaupunkikulttuuria. Samalla tarinoista on tullut alkeellista yksilöpsykologiaa soveltavia yhdentekeviä ja heti unohtuvia filmejä.

Silta (Broen/Bron) -sarjaa on kuvattu Kööpenhaminassa ja Malmössä. Kuva: commons.wikimedia.org

Toista oli ennen. Elokuvassa Loma Roomassa (Roman Holiday) kehyksenä on sodasta vapautunut Rooma, jonka nähtävyyksiin vapaata ottanut prinsessa ja lehtimies tutustuvat skootterilla, lähietäisyydeltä. Kepeä juoni saa painoa elämäntapojen vertailusta. On mahdotonta kuvitella toista kaupunkia Rooman ja sen menneisyyden jälkien tilalle. Elokuvassa My Fair Lady tarina on vanha ja tuttu, mutta filmi tuntuu tuoreelta. Kehyksenä ollut Lontoo 1900-luvun alussa ja sen yhteiskunnan kerrostumat tekivät niitä edustaneen pääparin kiistoista todellisempia kuin jos tarina olisi irrotettu erityisestä historiallisesta kaupunkikontekstistaan.

Monissa jännityselokuvissa kaupunki on jäänyt ohikiitäväksi postikorttimaiseksi esittelyksi tapahtumien keskittyessä sisätiloihin tai yönpimeisiin kulmauksiin. James Bond -filmien eksoottisempien kaupunkien joukossa näkyy Amsterdamkin, elokuvassa Timantit ovat ikuisia (Diamonds are Forever). Jean Gabinin Maigret-elokuvissa Pariisi pitää kuitenkin itsestään selvää ykkössijaa.

Woody Allen on palauttanut kaupunkeja elokuviensa päärooleihin. Niitä on lukuisia. New York City tietysti, esimerkiksi elokuvassa Annie Hall, mutta myös Barcelona, Vicky Cristina Barcelona, Lontoo, Match Point ja Pariisi, Keskiyö Pariisissa (Midnight in Paris). Ja varsinainen kaupunkien ilotulitus elokuvassa Kaikki sanovat I love you (Everybody says I love you), jossa elämänilosta kertovat New York, Venetsia ja Pariisi musiikin ja laulujen säestämänä. Elokuvan nimi ja tunnussävelmä ovat lainaa Marx-veljeksiltä.

Erityisen paljon pidän yhä Ingmar Bergmanin ohjaamasta elokuvasta Fanny ja Alexander, jossa Uppsala on yhtä aikaa monta urbaania maailmaa: iloinen suuren teatterilaisten perheen joulukaupunki ja erilaisia eurooppalaisia kulttuuriryhmiä yhteen saattava kotikaupunki. Uskonnollista ahdasmielisyyttä henkivästä piispankaupungista päähenkilöt vapautuvat valoisan kesän helmaan, sekin on osa kaupunkilaisten elämää.

Eikä saa unohtaa toista hienoa elokuvaa ja kirjaa, johon se perustuu. Hotelli Firenzessä (A Room With a View) kertoo sattumalta tapahtuneesta kohtaamisesta, joka liittyi pienen hotellin huoneesta avautuneeseen näköalaan. Sattuman vaikutus jatkuu vielä matkan jälkeen, kun hotellivieraat ovat jo palanneet kotiinsa Englantiin. Muistikuvat eivät katoa, ja lopulta tapahtuma on muuttanut päähenkilöiden elämän ennalta aavistamattoman onnellisella tavalla. Elokuvassa viimeiset kuvat ovat Firenzestä. Hotellin ikkunanäkymä näyttää kaupunkia, josta kaikki alkoi.

Elokuvien yhtenä päätähtenä kaupunki välittää sanattomia viestejä näyttelijöiden repliikkien ja ilmeiden rinnalla. Katsojalle elokuvan tarina syntyy monikerroksisista dialogeista ihmisten elämänmuotojen ja heidän kaupunkikulttuurinsa kesken. Elokuvien kaupungit voivat kuulua kaikkein todellisimpiin kaupunkeihin.

22.12.2013

Anja Kervanto Nevanlinna

12/2013: Istanbul ja Helsinki: kaupungit kahden maailman rajalla

Helsingin ja Istanbulin markkinoinnissa käytetyt iskulauseet ovat hämmentävän samankaltaisia. Matkailumainosten mukaan molemmat kaupungit ovat ”idän ja lännen kohtauspaikkoja”. Helsinkiä myydään länsimaisena kaupunkina, jossa voi aistia ripauksen slaavilaista eksotiikkaa. Istanbulia puolestaan markkinoidaan Euroopan ja Aasian maantieteellisenä saumakohtana. Se näyttäytyy muiden eurooppalaisten suurkaupunkien tavoin sivistyksen ja vapauden tyyssijana sekä poliittisen ja sosiaalisen järjestäytymisen keskuksena. Samaan aikaan Istanbulin valtavat mittasuhteet, Bysantin ja Ottomaanien valtakunnan aikainen arkkitehtuuri sekä rukouskutsujen rytmittämä elämä ruokkivat käsitystä salaperäisestä itämaisesta kaupungista.

Kulttuuriset ideat idästä ja lännestä kohtaavat myös näiden kaupunkien rakennetussa maisemassa, jossa ihmisten henkilökohtaiset kokemukset, jaetut muistot ja ideologiset näkemykset ruumiillistuvat. Vieraillessani Istanbulissa syksyllä 2013 muistelin uutisia levottomuuksia, jotka täyttivät Beyoğlun kaupunginosan edellisenä kesänä. Kun ylitin Taksimin aukiota, mieleeni vyöryi kuvia väkivaltaisista ja arvaamattomista poliiseista, jotka uhkasivat kyynelkaasulla länsimaisia arvoja kannattavia uudistusmielisiä mielenosoittajia. Tapahtumien ketju sai alkunsa rauhanomaisesta mielenilmauksesta Gezi-puistossa, jossa joukko istanbulilaisia vastusti hallituksen suurisuuntaista rakennusprojektia. Poliisien väkivaltaisen väliintulon seurauksena mielenilmaukset laajenivat hallituksenvastaisiksi. Samalla ne levittäytyivät viereiselle Taksimin aukiolle, jonne ihmiset kokoontuivat vastustamaan muun muassa Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoğanin itsevaltaisia otteita.

Moskeija iltavalaistuksessa. Kuva: Salla Jokela.

Vierailuni aikaan Taksimin aukio oli rauhallinen. Aloin pohtia omia mielikuviani ja kesän tapahtumia suhteessa Istanbuliin liitettyihin kulttuurisiin ideoihin. Idän ja lännen välinen vastakkainasettelu ei elänyt ainoastaan omissa kuvitelmissani, vaan se muodosti myös yleisemmän tulkintakehyksen alkukesän tapahtumille. Länsimaisessa mediassa kertomus näistä tapahtumista pelkistyi ajatukseen kaupunkitilasta näyttämönä, jolla konservatiivinen ”itä” ja liberaali ”länsi” kamppailivat yhteiskunnallisesta vaikutusvallasta ja näkyvyydestä. Arkisissa keskusteluissa ajatusta idän ja lännen yhteenotosta vahvisti käsitys ”arabimaailmasta” yhtenäisenä kokonaisuutena. Kuvat Taksimin aukion mellakoista kytkeytyivät vuoden 2011 ”arabikeväästä” alkaneeseen kansannousujen ja mielenilmauksien sarjaan, vaikka monet toimittajat korostivat, ettei näitä tapahtumia pitäisi rinnastaa toisiinsa.

Istanbulilaisten kanssa keskustellessani havaitsin, että hallituksen toimia kritisoivan puheen rinnalle oli noussut huoli Istanbulin imagon saamista kolhuista ja sen vaikutuksista kaupungin vetovoimaan. Paikallinen mattokauppias harmitteli länsimaalaisten asiakkaiden vähenemistä mielenosoituksia seuranneina kuukausina. Hän halusi kumota kielteisiksi olettamiaan käsityksiäni Istanbulista osana vaikeasti ennakoitavaa Lähi-itää.

Taksimin aukio. Kuva: Salla Jokela.

Kauppiaan hätä tuntui tutulta ja ymmärrettävältä, sillä se muistutti minua identiteettipoliittisesta keskustelusta Suomessa. Erdoğanin aikaisessa Istanbulissa ei kampanjoida ainoastaan sananvapauden ja monimuotoisuuden puolesta, vaan myös ”länteen” kuulumisen puolesta. Mieleeni palautui kaavamainen kuva suomalaisista, jotka pohtivat, mitä muut heistä ajattelevat. Kauppiasta häirinneet itäiset mielikuvat Istanbulista muistuttivat kirjallisuudentutkija Edward Saidin määritelmää ”orientalismista”, joka tarkoittaa eurooppalaislähtöistä käsitystä eksoottisesta, viettelevästä, arvaamattomasta ja toisinaan pelottavasta Lähi-idästä ja Aasiasta. Tämä käsitys vertautuu kylmän sodan aikaisen ”suomettumisen” muovaamaan kuvaan Suomesta osana Neuvostoliiton valtapiiriä. Vaikka Euroopan unionin jäsenyys ja Nokian menestystarina ovat liittäneet Suomen symbolisesti osaksi ”länttä”, suomettumiskeskustelun kaikuja on kuultu vielä 2000-luvulla esimerkiksi silloin, kun Helsingin markkinoimisen ”venäläisyydellä” on pelätty vahvistavan vääriä mielikuvia Helsingin identiteetistä.

Sekä Istanbul että Helsinki haluavat tarjota matkailijoille ja asukkaille monikulttuurista kaupunkielämää helposti lähestyttävissä, ”länsimaisissa” puitteissa. Istanbulin esimerkki osoittaa, että ei-toivottujen ihmisryhmien ulossulkeminen julkisilta paikoilta voi käynnistää arvaamattomia tapahtumaketjuja. Ollakseen elävä ja rauhanomainen kulttuurien kohtauspinta kaupungin on annettava tilaa myös niille, jotka eivät sovi vallitsevan ideologian määrittelemään muottiin. Helsingissä kaupunkitilan kaupallistuminen uhkaa marginalisoida ne, joilla ei ole varaa tai halua osallistua urbaaniin elämään yksilöllisinä kuluttajakansalaisina. Meidän on tärkeää keskustella siitä, mihin laajempaan ideologiaan tämä hienovarainen ulossulkeminen liittyy ja millaisia seurauksia sillä voi olla.

22.12.2013

Salla Jokela