Kaupunkihistorian ja -arkkitehtuurin dosentti Anja Elizabeth Kervanto Nevanlinna kuoli vaikeaan sairauteen 69 vuoden ikäisenä 4. elokuuta 2021. Hän oli syntynyt Helsingissä 23. syyskuuta 1951.
Kapellimestari- ja ammattimuusikkoisän tytär kasvoi kansainvälisyyteen jo lapsena. Kervanto Nevanlinna kävi Englantilaista koulua Helsingissä, jossa hän asui koko ikänsä, lukuun ottamatta opiskelua Tampereella ja tutkijavierailuja Nairobissa ja Pariisissa. Eurooppalaisuus ja kaupunkikulttuuri olivat läpäiseviä elämänasenteita.
Kervanto Nevanlinna valmistui lisensiaatiksi 1982 Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolta arkkitehtuurifilosofisella tutkimuksellaan, joka koski arkkitehtien käsityksiä ympäristön laadusta. Hänen englanninkielisessä väitöskirjassaan tarkasteltiin Kenian pääkaupunki Nairobin rakentamishistoriaa 1800-luvun lopulta 1980-luvulle eri kulttuuriryhmien kannalta. Se hyväksyttiin Helsingin yliopistossa 1996. Saman yliopiston taidehistorian dosentiksi hänet nimitettiin 1997.
Kervanto Nevanlinnasta kehittyi Suomen oloissa poikkeuksellisen osaava kaupunkihistorioitsija. Hän liikkui monipuolisesti tiedekuplien ja oppituolien sekä yliopistojen ja laitosten välissä yhdistellen saamaansa oppia monipuoliseksi ymmärrykseksi kaupunkien kehityksestä. Tutkimusotteen itsenäisyyteen vaikutti se, että Kervanto Nevanlinna arvosti rooliaan itsenäisenä, sanavalmiina intellektuellina.
Tutkijanosaamistaan hän kehitti kaupunkitutkimusprojektien, kansanvälisen yhteistyön ja Suomen Akatemian rahoittamien kaupunkihistoriallisten tutkimushakkeiden puitteissa. Kervanto Nevanlinna toimi taidehistorian professorina Turun yliopistossa 2003–2004. Kulttuurihistoriallinen osaaminen vahvistui Suomen Kulttuurihistorian (2000–2005, SKS) toimitusneuvostossa.
Afrikka-osaamista syvensi asuminen Keniassa puolison, arkkitehti Arne Nevanlinnan (1925–2016) kanssa ja opetustehtävät Nairobin yliopistossa. Palattuaan Suomeen 1990-luvun lopulla sai Kervanto Nevanlinna johdettavakseen Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksen Aasian ja Afrikan taiteen tutkimuksen jatkokoulutusohjelman. Hänen ryhmäänsä kuului niin Kiinan 1000-luvun maalaustaiteen ja eurooppalaisten Afrikka-matkakirjojen kuvitusten kuin renessanssin ajan museoajattelun ja Albert Edelfeltin japanilaisvaikutteiden tutkijoita.
Nairobi-tutkimus sinetöi kiinnostuksen kaupunkikulttuuriin ja urbaanisiin ilmiöihin. Erityisen tärkeäksi tutkimuskohteeksi tuli oma kotikaupunki, Helsinki, eurooppalaisessa kontekstissaan. Kervanto Nevanlinnan fokuksessa oli aina rakennettu kaupunki ja sen aikakerrostumat sekä menneisyyden muutosprosessien syyseuraus -suhteet. Kadonneen kaupungin jäljillä (2002), Oulunkylä. Vanhan huvilakaupungin aikakerrostumat (2014) ja pääteos Voimat, jotka rakensivat Helsinkiä 1945–2010 (2012) avaavat kaupungin dynamiikkaa sankariarkkitehtien sijaan rakennetun ympäristön eri käyttäjien kautta, aikakerrostumina ja merkitysmaailmoina.
Kervanto Nevanlinna nähtiin useissa kansainvälisissä konferensseissa ja hän oli mukana eurooppalaisissa monitieteisissä tutkimushankkeissa, joiden kohteena olivat niin teollisen rakennusperinteen muutos kuin kansallisvaltioiden kaupunkikehitys ja visuaalinen nationalismi. Akatemiatutkijana 1998–2006 hän tutki kaupunkitilan käsitteitä ja käytäntöjä sekä rakennussuojelun ja kaupunkisuunnittelun ristiriitoja.
Laajalle yleisölle Kervanto Nevanlinna tuli tutuksi osallistumisestaan aikalaisdebattiin, jotka koskivat rakennussuojelua ja kulttuuriperinnön vaalimista. Kervanto Nevanlinnaan vahvaa, kriittistä historiaymmärrystä arvostettiin muun muassa Helsinki-Seurassa ja Suomen Kaupunkitutkimuksen Seurassa, jonka perustamiseen hän osallistui 1990-luvun lopussa. Viimeiseksi aikalaispuheenvuoroksi jäi artikkeli kirjassa Kenen kaupunki? (2021)
Yhdessä arkkitehti- ja kirjailijapuoliso Arne Nevanlinnan kanssa Anja muodosti Helsingin oloissa harvinaisen intellektuellipariskunnan, jonka jaettuna kiinnostuksena kohteena olivat kaupunkikulttuurit, erityisesti Pariisissa ja Helsingissä. Yhteistyö poiki yhteisjulkaisun Fasadin henki eli arkkitehtuurisanastoa ujoille (2001). Kervanto Nevanlinna sai yhdessä työtovereittensa kanssa Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2006. Hän oli Suomen Tiedeseuran jäsen vuodesta 2012.
Kervanto Nevanlinna oli habitusta myöten aito eurooppalainen urbanisti ja esteetikko. Maaseutu maailmana ja kulttuuripiirinä jäi hänelle melko tuntemattomaksi, eikä hän salannut asiantilaa. Uteliasuus ja avoimuus uutta kohtaan, vahva oikeudenmukaisuuden tunto ja vaikuttamisen eetos leimasivat hänen kantojaan. Historiatutkimus ei ollut pelkkä menneisyyden kaivelua vaan keino tuottaa näkemyksellistä parempaa tulevaisuutta. Hän oli tinkimätön tutkijapersoonallisuus, joka aina seisoi sanojensa takana ja oli aina valmis yhteistyöhön ja reippaaseenkin keskusteluun.
Anjaa jäävät suremaan sisar perheineen sekä laaja ystävä- ja kollegajoukko Suomessa ja Euroopassa.
Sari Kervanto-Seppälä
Laura Kolbe
Kirjoittajat ovat Anja Kervanto Nevanlinnan sisar ja työtoveri