Kiinteistövirasto on ilmoittanut taas kerran, että Töölön tavara-asemasta jäljellä oleva makasiinikatkelma on hävitettävä tarpeettomana ja haitallisena. Tänä vuonna virasto perusteli kantaansa raunioiden myrkyllisyydellä ja sillä, että makasiinit ”ovat hankaloittaneet Töölönlahden suunnittelua lähes 20 vuotta”. Arkkitehti kertoi luoneensa häneltä tilatun teoksen, tiilisen kuopan, raunion (!) muistomerkiksi.
Helsingin Sanomien jutun (22.4.) mukaan rauniot ”aiotaan raivata pois”, mikä ei vastaa todellisuutta niin kauan kuin rakennusjäänne on suojeltu. Pääkirjoitustoimittaja (HS 23.4.) oletti raunioiden puolustajien unohtaneen, että kyse oli rakennuksissa olleen kansalaistoiminnan puolustamisesta.
Emme ole unohtaneet, mistä Töölön tavara-aseman makasiinin raunioissa on kyse. Rakennukset ovat merkittävä osa Helsingin ja Suomen teollistumisen ja kaupungistumisen historiaa.
Tavara-asema oli keskeinen osa kuljetusketjua Suomen suurimmasta tuontitavaran satamasta, Eteläsatamasta, maan muihin osiin. Tuontitavaroihin kuului niin koneita, instrumentteja kuin ylellisyystavaroitakin.
Tuonti liitti Suomen osaksi Euroopan talouden ja tekniikan historiaa ja kansallisvaltioiden rakentamista. Konttikuljetusten yleistyttyä merirahdissa 1970-luvulla seuraukset näkyivät monissa Euroopan kaupungeissa, joissa entisistä rautatie- ja satama-alueista on luotu uudenlaisia kaupunkimiljöitä. Historian läsnäolo antaa alueelle identiteetin. Ilman makasiinin rauniota Töölönlahden alue voisi olla missä tahansa.
Makasiinin rauniot tulee säilyttää. Kansalaistoiminta oli paikan loppuvaihe. Säilyttäminen on tärkeää rakennusten kaupunkihistoriallisten merkitysten suojelemiseksi. Keksittyjen tarinoiden kuten Helsingin keskustakirjaston sivistykseen epämääräisesti viittaavan Oodi-nimen sijasta on tärkeää kertoa todellisesta menneisyydestä. Makasiinin rauniot ovat aitoa kaupunkihistoriaa.
Makasiinikatkelma vahvistaa kuvaa Suomesta modernina eurooppalaisena maana, joka ei unohda historiaansa vaan arvostaa sitä osana tulevaisuuden rakentamista.
22.5.2017
Anja Kervanto Nevanlinna
Kirjoitus on hieman tiivistettynä julkaistu Helsingin Sanomien Mielipideosastolla 17.5.2017