Mikä tekee kotikaupungista oman kaupungin? Tänä vuonna on 80-vuotista toimintaansa juhlivan Helsinki-Seuran teemana ollut ”Meidän Helsinki”. Toukokuussa Matti Klinge, helsinkiläinen, humanisti ja kaupunkihistorian tutkimuksen edistäjä, puhui Helsinki-Seuran tilaisuudessa omasta Helsingistään. Hän kertoi kortteleista ja taloista, joissa oli eri ikäisenä asunut, ja sijoitti näin omia elämänvaiheitaan Helsingin kartalle.
Tämä toi mieleeni Henrik Tikkasen (1924–1984) osoitetrilogiaksi kutsutun kirjasarjan, joista erityisesti kolmas, ”Mariankatu 26”, käsitteli henkilökohtaisten draamojen lisäksi hieman myös niiden kehyksiä, kaupunginosia. Ennen osoitekirjoja Tikkanen tunnettiin taitavana piirtäjänä, jonka notkeaa tussiviivaa sai ihailla Hufvudstadsbladetin ja Helsingin Sanomien sivuilta. Hänen kuvistaan piirtyivät näkyviin helsinkiläisten arki, miljööt ja kaupunkikulttuuri. Tikkasen omaelämänkerrallisista romaaneista sitä vastoin välittyi tuoreeltaan luettuna raadollisempi, henkilökohtaisempi ja hämmentävästi fiktiota muistuttava urbaanisuus, joka ei rajoittunut Helsinkiin.
Toinen kaupunkihistorian näkökulmaan liittyvä elämäkerta, jonka löysin Klingen esityksen jälkeen, on ranskalaisen filosofin ja sosiologin Edgar Morinin (s. 1921) tänä keväänä julkaistu ”Mon Paris, ma mémoire”. Morin kertoi elämästään ja historiallisista muutoksista Pariisin asuntojensa sijaintien kautta. Hänen näkökulmansa ei henkilökohtaisuudestaan huolimatta ollut yksityinen vaan vahvasti yhteiskunnallinen. Morinin pariisilaiskaupunginosat kiinnittyivät hänen intellektuaalisen elämänsä vaiheisiin ja hänen poliittiseen sitoutumiseensa.
Morinin Pariisi on kaikkien hänen yli yhdeksän vuosikymmenensä ajan ollut monta. Isän siirtolaistausta, Morinin sota-ajan toiminta salaisessa vastarintaliikkeessä, sodan jälkeinen poliittinen aktiivisuus ja Algerian sodan merkitys, tutkimusprojektit, kymmenien kirjojen kirjoittaminen, yhteistoiminta monenlaisten ryhmien ja yksilöiden kanssa Ranskassa ja muualla – kaikki kutoutui Morinin Pariisi-kirjassa yhteen hänen henkilökohtaisten valintojensa ja elämänsä kanssa. Morin käsitteli myös omien kaupunginosiensa uusiutumista rinnan ranskalaisen yhteiskunnan rakenteellisten muutosten kanssa. Kokonaiskuva Morinista oli samalla kaleidoskooppimaisen monipuolinen kuva modernin Pariisin historiasta ja nykyisyydestä.
Matti Klingen Helsinki muistutti enemmän Edgar Morinin Pariisia kuin Henrik Tikkasen Helsinkiä. Kotikaupunki ei Klingelle eikä Morinille ollut ensisijassa yksityinen kokemus. Kumpikin kuvasi omaa kaupunkiaan niiden yhteisöjen kautta, joihin oli eri aikoina kuulunut. Kotitalo ja kotikatu olivat kiintopisteitä, joiden ympärille rakentuivat lukuisien muiden paikkojen verkostot, jokaiselle yhteisölle omanlaisensa, lopulta kenties koko kaupunki. Kouluikäisen verkostossa kotikaupunki oli toisenlainen kuin nuoren parin verkostossa myöhemmin, ja molemmat erosivat emeritusprofessorin kotikaupungista. Jotkut paikat olivat silti myös samoja.
Omaksi kaupungiksi kotikaupunki kasvaa, kun eri yhteisöjen kautta muodostuneet verkostot kutoutuvat yhä kiinteämmin yhteen. Alkujaan erillisistä verkostoista rakentuu vähitellen, pitkän ajan kuluessa, oma ainutkertainen kokonaisuus. Edgar Morinin mukaan hänen nykyinen lähiympäristönsä Montparnassen ja Luxembourgin puiston tuntumassa on tiivistymä hänen omasta Pariisistaan, elämänilon ja tulevaisuususkon vahvistus. Oma kaupunki on osa kaupunkilaisen identiteettiä.
22.6.2014
Anja Kervanto Nevanlinna