Sivuillamme on nyt touko-kesäkuussa ollut teknisiä hankaluuksia, joita pahoittelen ja jotka toivottavasti on nyt saatu kuntoon. Toukokuun uutisista kertomatta jäi mm. se, että Kaupunkitutkimuspäivien osallistujamäärä ylitti tänäkin vuonna kaksisataa. Palaute on ollut positiivista. Syksyn suunnitelmiimme palaan elokuussa.
Olemme saaneet uuden taloudenhoitajan ja sihteerin. Uusi taloudenhoitaja on hallituksen piiristä: Katri Lento, joka valmistelee väitöskirjaa kaupunkiluonnosta. Sihteeriksi hallitus valitsi Katri Korolainen-Virkajärven, joka on erityisesti kaupunkihistoriasta kiinnostunut historian opiskelija. Kiitän omasta puolestani ja hallituksen puolesta Seuran edellistä taloudenhoitajaa Tuija Mikkosta ja sihteeriä Samu Nyströmiä heidän monivuotisesta innostuksestaan ja työstään Seuran hyväksi. Samu jatkaa hallituksessa, eikä kumpikaan ei ole jättämässä kaupunkitutkimusta.
Kaupunkikylpy
Vierailin vastikään Norrköpingissä ja Rotterdamissa. Kokouksen tai konferenssin tiivis ohjelma harvoin sallii laajempia tutkimusretkiä, mutta kaupunkitutkija voi aina nauttia eräänlaisesta kaupunkikylvystä, lyhyestä uppoutumisesta vieraaseen urbaaniin elämään sisäpiiritiedon antamalla varmuudella.
Kummankin teollisuuskaupungin historiassa vedellä on ollut elintärkeä rooli. Norrköping on Ruotsin Tampere ja Manchester, tekstiili- ja paperiteollisuuden keskus, jonka pitkää kukoistusta etenevä globalisaatio alkoi leikata jo 1950-luvulla kun tehtaat yksi toisensa jälkeen jouduttiin kannattamattomina lopettamaan. Rotterdam on Euroopan (ja maailman) johtava tavarasatama, jonka keskustan korttelit saksalaiset pommittivat toukokuussa 1940 maan tasalle. Sataman tulevaisuutta uhkasi vakavasti siirtyminen perinteisestä rahtauksesta konttikuljetuksiin 1960-luvulta alkaen.
Vaikka molemmissa raitiovaunut jatkavat urbaaneja perinteitä, keskustamiljööt eroavat toisistaan kuin päivä ja yö. Vanhat, uusiin käyttöihin muunnetut teollisuusrakennukset antavat Norrköpingin keskustalle ainutkertaisen hienon tunnelman. Rotterdamin ytimessä on pommitetun alueen tilalle rakennettu moderni Lijnbaan, kaksikerroksisten rakennusten reunustama tapiolamainen kävelykeskusta, monen 1960-luvun eurooppalaisen ostoskeskuksen esikuva. Sen ympärillä on liukkaiden liikekolossien homogeeninen maisema, jonka kuvasta ei ole tunnistettavissa kaupunkia, maata eikä maanosaakaan, ei edes kulloistakaan yhtiötä.
Lyhyen vierailun perusteella ei tietenkään voi tehdä suuria yleistyksiä (tai voi, mutta ehkä ei pitäisi). Sekä Rotterdam että Norrköping kertovat jotain yhteisöjensä arvoista. Miten pitäisi suhtautua ranta-alueisiin? Kun Helsingissä kaupunki suunnittelee suurta uudisrakennusta, hotellia, Taivallahteen Hietaniemen hautausmaan juureen ja keskelle pienimittakaavaista merimaisemaa, ei voi kuin ihmetellä, miksi haavoittuva paikka halutaan ehdoin tahdoin tuhota lopullisesti. Pöyristyttävää markkinavetoista uutta arkkitehtuuria esimerkiksi sellaista kuin havainnekuvissa Taivallahden miljöö ei tule kestämään. Sen sijaan Sörnäisten Kalasataman alueella tai Jätkäsaaren uudessa kaupunginosassa hotelli monipuolistaisi oivallisesti toimintoja samaan tapaan kuin Warranttimakasiiniin rakennettu hotelli Katajanokalla.
Kokemukseni herättävät taas kysymyksen, mikä historiallisissa ympäristöissä on tärkeää ja mitä arvoja uusin arkkitehtuuri tuo kaupunkikuvaan. Rotterdamissa viimeisimpien kansainvälisen arkkitehtuurin pintamuotien hallitsema kaupunkikuva valuu heti mielestä. Myös vanhoilta satamatoiminnoilta vapautuneista alueista on tehty latteinta urbaania maisemaa ilman omaa identiteettiä. Kansainvälisten yritysten kannalta miljöö onkin yhdentekevä, kunhan tekniikka toimii.
Norrköpingissä historia elää. Virran ja rakennusten läheistä suhdetta on varjeltu, ja uudisrakennukset limittyvät haavoittuvimpaan historiallisia kerrostumia sisältävään ympäristöön. Keskusta houkuttelee puoleensa myös yhteisöjä ja yrityksiä muualta. Kaupunkisuunnittelu on onnistunut: kaupunkilaiset rakastavat veden ääreen muotoutunutta maisemaansa. Historia antaa identiteetin myös tulevaisuuden rakentamiseksi.
Anja Kervanto Nevanlinna
(14.6.2007)