Suomen Kaupunkitutkimuksen Seuran tarkoituksena on edistää suomalaista monitieteellistä kaupunkitutkimusta, toimia tutkijoiden yhdyssiteenä ja lisätä tietoa kaupunkitutkimuksen merkityksestä. Seura myös osallistuu kaupunkitutkijoiden kansainväliseen yhteistyöhön. Lisäksi seura haluaa herättää laajempaa yhteiskunnallista keskustelua kaupunki- ja aluepolitiikasta, kaupunkien kehityksestä, ja urbaanista kulttuurista. Seura järjestää tutkijatapaamisia, konferensseja ja keskustelutilaisuuksia. Keskeinen keskustelun foorumi ovat vuosittain järjestettävät Kaupunkitutkimuksen päivät.

Det finländska föreningen för stadsforskning vill befrämja multidisciplinär urban forskning i Finland, utgöra en förenande länk mellan forskare och öka medvetandet om stadsforskningens betydelse. Sällskapet deltar i stadsforskarnas internationella samarbete. Ytterligare vill föreningen bidra till en bredare, samhällelig diskussion om stads- och regionalpolitik, urban utveckling och kultur. Föreningen anordnar forskarmöten, konferenser och diskussionstillfällen. Ett centralt diskussionsforum är de årligen återkommande Stadsforskningsdagarna.

The principal aim of the Finnish Society for Urban Studies is to promote interdisciplinary urban research, function as an academic forum for scholars, increase appreciation of urban studies, and actively co-operate internationally in the field. In addition the Society wishes to generate wider discussions on urban and regional policies, on the development of cities, and on urban culture in Finland. The Society organizes symposia, conferences and public discussions, the most important of which is Kaupunkitutkimuksen päivät (Issues of Urban Research Today) organised yearly.

Anja Kervanto Nevanlinna

Arkistoitu

Urbaania museoarkkitehtuuria

 

Tein retken Nykytaiteen museoon Kiasmaan saadakseni kaupunkitutkimustani varten tuoreita kokemuksia tästä yli 12 vuotta sitten avatusta nykyarkkitehtuurikohteesta. Osuin kesän iloksi ripustettuun näyttelyyn Ilja Glazunov ja Suomi , joka museon omien sanojen mukaan ”lähestyy Urho Kekkosen ajan Suomea taidemaailman ilmiön kautta”. Historiantutkijan näkökulmasta näin ylevästi muotoiltu tavoite toteutui näyttelyssä kovin kapeasti ja epäanalyyttisesti, epäkiinnostavastikin. Konteksteja ei esitelty. Mutta milloin mainokset olisivat vastanneet todellisuutta!

Museon arkkitehtuurin arviointiin näyttely osoittautui kuitenkin yllättävän hyödylliseksi. Muistan Glazunov-kohun ajat hyvin. Kuvataiteesta ei silloinkaan ollut kyse. Yritysjohtajien ja poliitikkojen kannatti tehdä riskisijoitus muotokuvatilaukseen, vaikka tuloksesta ei ollut varmuutta. Markkinaetua Neuvostoliitossa suhteessa kotimaiseen kilpailijaan oli saavutettavissa. Glazunovilta tilattu muotokuva oli lelu, joka Neuvostoliiton johdon ystäväksi julistautuneen piti saada ”koska kavereillakin on”.

Kiasman arkkitehtuuri oli oman aikansa Glazunov-muotokuva, muotilelu. 1990-luvun alussa, kun museon arkkitehtuurikilpailua valmisteltiin ja järjestettiin, Neuvostoliitto oli romahtanut eikä liittymisestä Euroopan unioniin keskusteltu edes eduskuntavaalien edellä. Nyt ystäviä haettiin toisesta ilmansuunnasta. Nykytaiteen mekka oli New York. Monilla oli kiire osoittaa Suomen ja Helsingin vahvat yhteydet rapakon taakse. Se, että arkkitehtuurikilpailun voitti amerikkalaisen arkkitehdin Steven Hollin laatima ehdotus, oli odottamaton lisäetu. Sen avulla museo julisti kansainvälisyyttään. Samalla medialle ja muille halukkaille avautui keino tulkita museosuunnitelmaa koskevat kriittiset puheenvuorot suomalaisten arkkitehtien katkeruudeksi menetetystä projektista.

Museoon tulijalle aula on kalsea. Komeaan korkeaan tilaan ja paljaille seinille mahtuisi useampiakin nykytaiteen teoksia houkuttelemaan kävijöitä peremmälle. Kiasman peruskokoelmassa valittavissa olisi yli 9000 teosta, ja vaihtuvissa näyttelyissä on esitelty töitä kansainvälisiltä taiteilijoilta Islannista Etelä-Afrikkaan ja Valko-Venäjältä Brasiliaan. Näyttelyjen esillepanot ovat vaihdelleet. Glazunov-näyttelyn ripustus laskosteltuine sivuverhoineen ja rankomaisine piirustustelineineen oli teatraalinen. Kävijöiden joukossa näytti olevan 1970-luvulla elämänsä aktiivisinta aikaa eläneitä, joista osa kuului tulleen museoon ensi kertaa. Museolle luotu pinnallinen imago on myös torjunut joitakin kävijäryhmiä.

Kiasma suunniteltiin lähiympäristöstään irralliseksi kappaleeksi, eräänlaiseksi jättiläisveistokseksi, jonka nähdessään katsoja huokaisee ihmetyksestä. Wau-arkkitehtuurin teho jäi kuitenkin lyhyeen. Jo nyt talo näyttää loppuun kulutetulta ja vanhanaikaiselta. Rakennuksen vieressä olevaa julkista tilaa ei hoideta: rullalautojen pyöristä naarmuuntuneet kivipenkit, roskaisuus, julkisivussa hapsottavat nokeentuneet mainoslakanat ja auringon haalistama nurmikkoalue kertovat rakennuksen haltijoiden halusta rajata oma piirinsä tiukasti seinien sisäpuolelle vastoin julkisen rakennuksen perinteistä kaunistavaa vaikutusta miljööseen. Kiasma on kuriositeetti, ei luonteva osa kaupunkia. Kaksitoista vuotta ei ole riittänyt kiinnittämään sitä kaupunkikuvaan.

Pariisin Musée du quai Branly (2006) afrikkalaisen, aasialaisen ja amerikkalaisen taiteen kokoelmineen valmistui Seine-joen rantakortteliin keskelle porvariston hillittyä charmia henkivää kaupunginosaa. Huomiota on herättänyt vain sen uudisrakennuksen wau-arkkitehtuuri, joka kooltaan rikkoo perinteisen korttelin mittakaavan, eivät teokset, eikä niitäkään ole esitelty historiallisissa yhteyksissään. Lontoon Tate Modern (2000) modernin taiteen ja nykytaiteen kokoelmineen perustettiin entiseen voimalarakennukseen Thames-joen rantakortteliin keskelle kuihtuvaa työväestön asuin- ja teollisuusaluetta. Museon vaikutus kaupunginosaan on ollut merkittävä, ei arkkitehtuurin vuoksi, vaan sen innostuksen ja uudistamistahdon seurauksena, jota alueen uusi julkinen toiminta toi mukanaan. Kiinnostusta herättävät sekä näyttelyt että uuteen käyttöön korjattu teollisuusrakennus.

Millainen olisi ollut nykytaiteen museon vaikutus Helsingissä, jos sille ei olisi vaadittu uudisrakennusta Eduskuntatalon tuntumaan, vaan se olisi sijoittunut esimerkiksi 1980-luvun lopulla teollisuuskäytöstä vapautuneeseen entiseen Sinebrychoffin panimoon Punavuoreen Hietalahden torin kulmaan?

*

Muistakaa kaupunkitutkimuskolumnit: kesän kolumnistimme on ollut Seuran hallituksen jäsen Pia Olsson kirjoituksellaan Kenttä kesälaitumella . Uuden kolumnin kirjoittaja on kaupunkihistorioitsija Rainey Tisdale, joka vieraili Fulbright-tutkijana Helsingin yliopiston Collegiumissa ja Helsingin kaupunginmuseossa. Hänen kolumninsa otsikko on Coming to a Street Corner Near You .

15.8.2010

Anja Kervanto Nevanlinna