Suomen Kaupunkitutkimuksen Seuran tarkoituksena on edistää suomalaista monitieteellistä kaupunkitutkimusta, toimia tutkijoiden yhdyssiteenä ja lisätä tietoa kaupunkitutkimuksen merkityksestä. Seura myös osallistuu kaupunkitutkijoiden kansainväliseen yhteistyöhön. Lisäksi seura haluaa herättää laajempaa yhteiskunnallista keskustelua kaupunki- ja aluepolitiikasta, kaupunkien kehityksestä, ja urbaanista kulttuurista. Seura järjestää tutkijatapaamisia, konferensseja ja keskustelutilaisuuksia. Keskeinen keskustelun foorumi ovat vuosittain järjestettävät Kaupunkitutkimuksen päivät.

Det finländska föreningen för stadsforskning vill befrämja multidisciplinär urban forskning i Finland, utgöra en förenande länk mellan forskare och öka medvetandet om stadsforskningens betydelse. Sällskapet deltar i stadsforskarnas internationella samarbete. Ytterligare vill föreningen bidra till en bredare, samhällelig diskussion om stads- och regionalpolitik, urban utveckling och kultur. Föreningen anordnar forskarmöten, konferenser och diskussionstillfällen. Ett centralt diskussionsforum är de årligen återkommande Stadsforskningsdagarna.

The principal aim of the Finnish Society for Urban Studies is to promote interdisciplinary urban research, function as an academic forum for scholars, increase appreciation of urban studies, and actively co-operate internationally in the field. In addition the Society wishes to generate wider discussions on urban and regional policies, on the development of cities, and on urban culture in Finland. The Society organizes symposia, conferences and public discussions, the most important of which is Kaupunkitutkimuksen päivät (Issues of Urban Research Today) organised yearly.

Anja Kervanto Nevanlinna

Arkistoitu

Prosesseja, julkisuudessa tai ei

 Puheenjohtajalta 29.2.2008

Kaupunkien rakentamisessa jos missä kyse on prosesseista: vuosikymmenien tapahtumaketjuista, joissa runsaasti muuttujia vaikuttaa toisiinsa ja prosessiin. Suunnitelmilla ei voi varautua kaikkiin tulevaisuuksiin. Joitain osatekijöitä voi kontrolloida, mutta jos uusia muuttujia ilmaantuu – yllättäen ja pyytämättä – strategiaa on syytä sopeuttaa, prioriteettien mukaan.

Kaupunkien suunnittelussa prosessiajattelu on sen sijaan perinteisesti ollut harvinaista. Suunnittelun aikana luonnokset ”elävät”, mutta valtuuston hyväksyttyä asemakaavan ja rakennustarkastusviraston rakennuspiirustukset suunnittelijat katsovat muutosprosessien päättyneen.

Todellisissa ympäristöissä prosessit jatkuvat pitkään. Esimerkiksi Katajanokalla telakalta vapautuvasta kärjen alueesta järjestettiin kilpailu 1971, ja siihen pohjautuneen asemakaavan mukaan rakennettu asuinalue valmistui 15 vuotta myöhemmin, Merikasarmi vasta 1989. Eteläsatama oli vielä 1970-luvun lopulla maan suurin tuontitavaran satama, jonka toiminnan jatkumista ei epäilty. Kun konttikuljetukset yllättäen alkoivat hallita meriliikennettä, strategiaa oli pakko korjata. Eikä muutosprosessi ole päättynyt vieläkään, lähes 40 vuotta ”alkua” myöhemmin: vastikään vankilasta on tehty hotelli, uusia asuinkerrostaloja rakennetaan ja suunnitelmia on vireillä hylätyn Armi-projektin paikalle.

Maankäyttö- ja rakennuslaissa (2000) kaupunkisuunnittelun prosessiluonne otettiin aikaisempaa paremmin huomioon. Asukkaita pitää kuulla kaavoituksen aikana, eikä valitustie ole ainoa tai edes tärkein keino vaikuttaa. Kaupungin tulee antaa asukkaille ajanmukaista ja oikeaa tietoa kaavoituksen valmistelusta, yhtenä muotona kaavoituskatsaus. Kuulostaa hyvältä. Omaa kaupunginosaa koskevista kysymyksistä voi tulla myös yhteisöjä muodostavia ja vahvistavia yhteisiä asioita. Jos kaupunkilaisella on mahdollisuus vaikuttaa jokapäiväisen elämänsä muuttujiin ja osaltaan ennakoida omaa tulevaisuuttaan, se parantaa hänen elämisensä laatua perustavalla tavalla.

Mutta onko osallistumismahdollisuus vain muodikasta retoriikkaa? Kaupunginosien uusia suunnitelmia on esitelty lukuisissa tilaisuuksissa ainakin Helsingissä ja asukkaiden ääniä on kuunneltu kaavoja laadittaessa. Aukottomasti osallistumista ei kuitenkaan ole ollut tarjolla. Esimerkiksi Kampin liikekeskuksen kaavoitusasiakirjoista osa jäi liikesalaisuuden vuoksi kaupunkilaisten ulottumattomiin niiden periaatteellisesta julkisuudesta huolimatta. Yritysten liiketaloudelliset syyt ovatkin olleet vuosikymmeniä, vähintään 1960-luvun aluerakentamissopimuksista alkaen, legitiimejä muotoja ohittaa kansalaisyhteiskunnan oikeusperiaatteita. Samanaikaisista poliittisten ryhmittymien vaihtokaupoista voi tulla uuttakin tietoa julkisuuteen, kun vettä on riittävästi virrannut Vantaanjoessa; tulee, jos tulee.

Helsingin yliopiston järjestämillä monitieteisillä Julkisuustutkimuksen päivillä arvioin julkisuuden merkitystä kaupunkisuunnittelussa kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. Yksi esimerkkini oli Taivallahden hotellihanke, jonka vaiheissa julkisuudella on ollut erityistä painoa. Julkisuudesta tuli foorumi, jolla hanketta vastustaneet kaupunkilaiset ja kansalaisjärjestöt jäntevöittivät perustelunsa. Sen seurauksena kaavaehdotuksesta jätettiin 2004 poikkeukselliset yli 850 muistutusta kaupunginhallitukselle. Uusi, 2005 aloittanut valtuusto suhtautui edeltäjäänsä varauksellisemmin suunnitelmaan ja keväällä 2005 lehdissä kerrottiin Taivallahden hankkeen haudatun. Eduskuntavaalien 2007 seurauksena kaupunginhallituksen kokoonpano kuitenkin muuttui niin, että sen hauras tasapainotila Taivallahden hotellikaavan suhteen heilahti myönteiseksi. Tätä apulaiskaupunginjohtaja osasi heti hyödyntää ja kaava hyväksyttiin, vaikka ehdin kaupunginhallituksen ja –valtuuston kokousten välillä kirjoittaa yleisönosastolle kommentin siitä, ettei suunnitelmaa ollut vuosina 2006 ja 2007 esitetty Helsingin kaavoituskatsauksessa.

Valitukset kaavasta ovat Hallinto-oikeuden käsiteltävinä; yksi valituksista koskee juuri sitä, ettei kaava esiintynyt Kaavoituskatsauksessa. Perustelut ovat vahvoja. Maankäyttö- ja rakennuslaissa merkittävien kaavasuunnitelmien julkistaminen valmisteluvaiheessa ei nimittäin ole pelkästään tiedottamista kaupunkilaisten iloksi. Kaavoituskatsaus on keskeinen oikeudellinen väline, kaupunkia velvoittava asiakirja. Kaavoitusprosessi, jossa tämä julkisuusaspekti on ohitettu, on vastoin lakia.

Taivallahden kaavan suhteen tämä herättää kysymyksiä. Tiesivätkö esittelevät virkamiehet ja kaupunginhallituksen ja valtuuston jäsenet tekevänsä lainvastaista päätöstä kaavaa valmistellessaan ja vahvistaessaan? Onko laillisuuden valvonta vain kaupunkilaisten aloitteellisuuden ja, kuten tässäkin tapauksessa, julkisuuden varassa? Jäämme odottamaan vastauksia, mutta uskallan olla hieman optimistinen. Prosessin julkisuus oli avain siihen vaikuttamiseen.

Rakennettu kaupunki on päättymätön prosessi. Valmiiksi se ei tule, jos valmiilla tarkoitetaan sen lopullista, muuttumatonta muotoa. Kokonainen se on koko ajan kuin yhteiskunta: jatkumo ja muutoksessa yhtä aikaa. Kokonainen, koska se on kiinteä osa kaupunkiyhteisöä, sen arvomaailmoja ja elämänpiirejä. Rakennettu kaupunki voidaan nähdä sitoumuksena, kaupunkilaisten yhteisön sitoumuksena tulevaisuudelle, lujana yhteisenä tahtona, joka ei vain kestä muutosprosesseja vaan vahvistuu niistä.