Suomen Kaupunkitutkimuksen Seuran tarkoituksena on edistää suomalaista monitieteellistä kaupunkitutkimusta, toimia tutkijoiden yhdyssiteenä ja lisätä tietoa kaupunkitutkimuksen merkityksestä. Seura myös osallistuu kaupunkitutkijoiden kansainväliseen yhteistyöhön. Lisäksi seura haluaa herättää laajempaa yhteiskunnallista keskustelua kaupunki- ja aluepolitiikasta, kaupunkien kehityksestä, ja urbaanista kulttuurista. Seura järjestää tutkijatapaamisia, konferensseja ja keskustelutilaisuuksia. Keskeinen keskustelun foorumi ovat vuosittain järjestettävät Kaupunkitutkimuksen päivät.

Det finländska föreningen för stadsforskning vill befrämja multidisciplinär urban forskning i Finland, utgöra en förenande länk mellan forskare och öka medvetandet om stadsforskningens betydelse. Sällskapet deltar i stadsforskarnas internationella samarbete. Ytterligare vill föreningen bidra till en bredare, samhällelig diskussion om stads- och regionalpolitik, urban utveckling och kultur. Föreningen anordnar forskarmöten, konferenser och diskussionstillfällen. Ett centralt diskussionsforum är de årligen återkommande Stadsforskningsdagarna.

The principal aim of the Finnish Society for Urban Studies is to promote interdisciplinary urban research, function as an academic forum for scholars, increase appreciation of urban studies, and actively co-operate internationally in the field. In addition the Society wishes to generate wider discussions on urban and regional policies, on the development of cities, and on urban culture in Finland. The Society organizes symposia, conferences and public discussions, the most important of which is Kaupunkitutkimuksen päivät (Issues of Urban Research Today) organised yearly.

Anja Kervanto Nevanlinna

Arkistoitu

Kaupunkikansalaisuus pääomana

 Puheenjohtajalta 7.5.2009

Historiankirjoituksessa kaupunkien muutoksia on ollut tapana kuvata jännittyneinä kahden valtapoolin väliin. Yhtenä poolina on (markkinataloudessa) kauppa ja teollisuus: yksityiset yritykset, jotka luovat yhteisön taloudellisen dynamiikan. Toisena on julkinen valta: valtion ja kaupungin hallinnot, jotka rajaavat yhteisön jäsenten ja yritysten oikeuksia ja velvoitteita.

Tässä kehyksessä kansalaisjärjestöt on mielletty valtapoolien katveessa toimiviksi epävirallisiksi ryhmittymiksi vailla erityisempää omaa painoarvoa, ne ovat vain eräänlaisia koristeita yhteiskunnan perusrakenteen pinnalla.

Näen asian toisin. Minulle kansalaisjärjestöt ja niissä toimivat ihmiset ovat modernin kansalaisyhteiskunnan ydin. Globaalein finanssialan käsittein: kaupunkikansalaisuus on pääomaa. Ilman sitä yhteiskunta ei toimi, tai vielä ankarammin, ilman sitä yhteiskuntaa ei ole, ei ainakaan eurooppalaista kansalaisyhteiskuntaa.

Käytän käsitettä pääoma viitatakseni kansalaisjärjestöihin yhtenä keskeisenä tuotantovoimana. Pääoman erityinen ominaisuus on sen kyky lisääntyä ja moninkertaistaa omat vaikutuksensa ajassa.

Kun tarkastelen kansalaisjärjestöjä pääomana, haluan korostaa erityisesti niiden vaikutusta yhteiskunnan perusrakenteisiin. Se ymmärrys, joka niissä kiteytyy, ei vain edistä hyvän ratkaisun löytämistä jossain tietyssä kaupunkisuunnittelun kysymyksessä. Vaikutukset ulottuvat paljon laajemmalle. Kansalaisjärjestöjen ymmärrys edistää hyvien ratkaisujen etsimisen ja löytämisen yleistymistä yleensäkin. Se vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa.

Mikä on eri osapuolten rooli, kun kaupungit muuttuvat? Suomessa kaupunkeja on suunniteltu vähintään 1600-luvun suurvalta-Ruotsin ajoista saakka. Kaupunkisuunnittelu on aina ollut osa julkista vallankäyttöä. Sen asettamilla ehdoilla ovat kaupunkien rakentamiseen osallistuneet sekä yksityiset rahoittajat että julkiset tahot. Vasta 2000-luvulla on kansalaisjärjestöille on annettu muodollisesti tärkeämpi rooli - Suomessa. Muualla maailmassa niiden asema on marginaalisempi niin autoritaarisissa yhteisöissä, joissa kaikki on ylhäältä ohjattua, kuin täysin markkinavoimien ohjaamissa kaupungeissa, joissa rajoituksia on niukasti.

Moderneissa länsimaisissa yhteiskunnissa kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin välttämättömiä. Niiden merkitys kasvaa kun vallankäytön tavoitteet tulevat yhä kapea-alaisemmiksi, kuten on tapahtunut asiantuntijoihin nojaavassa julkisessa hallinnossa ja omistajiensa ahtaita taloudellisia etuja ajavissa yksityisissä yrityksissä.

Kansalaisjärjestöjen yhteiskunnallinen pohja on sen sijaan laaja. Mikään yksittäinen asiantuntija tai asiantuntijoiden ryhmäkään ei kata samalla tavalla moninaista urbaania kenttää. Jokaisella kaupunkilaisella – ihmisellä joka elää kaupungissa ja tuntee sen ilmiöitä – on omat kokemuksensa siitä, mitkä ominaisuudet tekevät hyviä ympäristöjä.

Kansalaisjärjestöjen piiristä nousevat vaihtoehtoiset tavat nähdä ympäristön kokonaisuus ja suunnittelutilanne. Niihin kiteytyy erilaisten kaupunkilaisyhteisöjen ymmärrys kaupungista ja sen elämästä.

Ennen muuta kansalaisjärjestöt ovat vapaita: riippumattomia vahvoista intressiryhmistä. Tässä mielessä ne ovat vastakohta lobbausta harjoittaville ryhmille, jotka ajavat tarkasti kohdistettuja poliittisia päätöksiä ja lakeja toimintaansa rahoittavien tahojen etujen mukaisesti. Kansalaisjärjestöjen tavoitteet sen sijaan liittyvät yhteiskunnan ja kaupunkilaisten yhteisiin etuihin; tässä ne jatkavat valistusajan intellektuaalien hienoja perinteitä. Me kansalaisjärjestöissä toimivat haemme vaihtoehtoja, jotka tuottavat pitkällä tähtäimellä parhaan kaupunkielämän kaikille.

*

Mitä kansalaisjärjestöjen pääoma tuo kaupungeille sellaista, joka ei jo sisälly
hyvään julkiseen hallintoon ja aktiiviseen yritysmaailmaan? Vastausta voi hakea vertailemalla historiallisesta näkökulmasta muutamia kaupunkeja ja niissä toimivia kansalaisjärjestöjä. Esimerkkini ovat kaupunkeja, joissa olen itse asunut.

Helsinki on Suomessa erityistapaus. Täällä toimii yhä aktiivisesti yksi maan vanhimpia kaupunkirakentamiseen liittyviä kansalaisjärjestöjä, tänä vuonna 75 vuotta täyttänyt Helsinki-Seura. Se otti jo 1930-luvulla kantaa empirekortteleiden säilyttämisen puolesta, mikä johti 1952 Valtioneuvoston suojelupäätökseen. Helsingissä asui 1930-luvun lopulla noin neljännesmiljoona asukasta. Espoo on samansuuruinen nyt, mutta en ole toistaiseksi löytänyt sieltä kansalaisjärjestöä ajamassa kaikkien kaupunkilaisten yhteistä etua, vain kaupunginosa- ja kotiseutuyhdistyksiä, vanhimpana ilmeisesti Tapiolan Kilta, joka perustettiin 1953, samaan aikaan kuin kaupunginosakin.

Nairobissa, Kenian pääkaupungissa, asuin 1980-luvun alussa kun siellä oli noin miljoona asukasta, mutta ei Nairobi-Seuraa puolustamassa katoamassa olevaa 1920-luvun kaupunkikuvaa. Yhdysvaltain keskilännen St. Louisissa, joka tunnetaan Eero Saarisen Gateway Arch’ista, oli vuonna 1990 noin 2,5 miljoonaa asukasta. Siellä toimi Landmarks Association of St.Louis-niminen rakennussuojelujärjestö (ja varmasti muitakin), mutta niiden vaikutusvalta oli eurooppalaisia järjestöjä selvästi kapeampi. Amerikkalaisten järjestöjen toiminta perustuu yksityisiin lahjoitusvaroihin, mikä herättää kysymyksen, kohdistuuko niiden kiinnostus erilaisiin kohteisiin tasapuolisesti vai priorisoidaanko lahjoittajien suosimia rakennustyyppejä tai yhteiskuntaryhmiä. Pariisissa, jossa olen asunut sekä 1990-luvun alussa että sen lopussa ja jossa silloin oli noin 2,1 miljoonaa asukasta, toimii lukuisia kaupunkirakentamisen kysymyksiin vaikuttavia kansalaisjärjestöjä, joilla on todellista valtaa

Missä suhteissa kaupungit eroavat toisistaan? Hyvät julkisen hallinnon perinteet ja yhteiskunnallista vastuutaan kantavat yritykset luovat edellytyksiä kansalaisyhteiskunnan toiminnalle. Kaupungit, joissa kansalaisjärjestöt keskustelevat julkisesti kaupungin muutoksista, ovat samalla niitä kaupunkeja, joissa on ollut kansalaisaktiviteetteja pitkään, joissa uusia kansalaisjärjestöjä syntyy luontevasti tilanteiden mukaan ja joissa kaupunkilaisten näkökulmat pääsevät julkisuuteen ja otetaan vakavasti huomioon vallankäytössä.

*

Kaupunkitutkimuksen päivien teema tänä vuonna on urbaani kansalaisuus. Se on samalla eräänlainen omakuva. Suomen kaupunkitutkimuksen seura täyttää tänä vuonna, nyt toukokuussa, 10 vuotta. Kun puhumme kansalaisjärjestöistä, haluamme puhua myös Seuran ja muiden tieteellisten yhdistysten siitä roolista, joka lähenee kansalaisjärjestöjen toimintaa. Urbaani kansalaisuus perustuu ajatukseen, että kansalaisuuden idea sisältää sekä kansalaisten oikeuksia että velvoitteita. Oikeudet liittyvät yksilöihin ja heidän turvaansa, velvoitteet puolestaan siihen, miten yhteisön jäsenyys vaikuttaa yksilön toimintaan ja elämäntapoihin.Urbaani kansalaisuus painottaa jäsenyyksiä kaupunkiyhteisöissä.
Kaupunkilainen saa kaupungistaan monenlaista tukea. Mutta hänellä on myös velvoite ajatella ja edistää yhteistä hyvää, yhteisönsä hyvinvointia ja jatkuvuutta. Tätä on urbaani kansalaisuus. Monille kaupunkilaisille se on myös tärkeä eettinen arvo ja yksi merkittävä syy siihen, miksi haluaa kuulua kaupunkilaisten yhteisöön.

Paljon lainatussa kohdassa virkaanastujaispuheestaan 1961 John F. Kennedy puhui kansalaisuudesta tavalla, jota haluan soveltaa kansalaisjärjestöjen ja kaupunkilaisuuden ideaan: “Älkää kysykö, mitä kaupunkinne voi tehdä teidän hyväksenne; kysykää, mitä te voitte tehdä kaupunkinne hyväksi.”

Tätä yhteiskunnallista pääomaa kaupungeissa kansalaisjärjestöt edustavat. Tähän myös Suomen Kaupunkitutkimuksen Seura haluaa tarjota oman panoksensa.


7.5.2009

Anja Kervanto Nevanlinna