Suomen Kaupunkitutkimuksen Seuran tarkoituksena on edistää suomalaista monitieteellistä kaupunkitutkimusta, toimia tutkijoiden yhdyssiteenä ja lisätä tietoa kaupunkitutkimuksen merkityksestä. Seura myös osallistuu kaupunkitutkijoiden kansainväliseen yhteistyöhön. Lisäksi seura haluaa herättää laajempaa yhteiskunnallista keskustelua kaupunki- ja aluepolitiikasta, kaupunkien kehityksestä, ja urbaanista kulttuurista. Seura järjestää tutkijatapaamisia, konferensseja ja keskustelutilaisuuksia. Keskeinen keskustelun foorumi ovat vuosittain järjestettävät Kaupunkitutkimuksen päivät.

Det finländska föreningen för stadsforskning vill befrämja multidisciplinär urban forskning i Finland, utgöra en förenande länk mellan forskare och öka medvetandet om stadsforskningens betydelse. Sällskapet deltar i stadsforskarnas internationella samarbete. Ytterligare vill föreningen bidra till en bredare, samhällelig diskussion om stads- och regionalpolitik, urban utveckling och kultur. Föreningen anordnar forskarmöten, konferenser och diskussionstillfällen. Ett centralt diskussionsforum är de årligen återkommande Stadsforskningsdagarna.

The principal aim of the Finnish Society for Urban Studies is to promote interdisciplinary urban research, function as an academic forum for scholars, increase appreciation of urban studies, and actively co-operate internationally in the field. In addition the Society wishes to generate wider discussions on urban and regional policies, on the development of cities, and on urban culture in Finland. The Society organizes symposia, conferences and public discussions, the most important of which is Kaupunkitutkimuksen päivät (Issues of Urban Research Today) organised yearly.

Anja Kervanto Nevanlinna

Arkistoitu

Eurooppalaisen kaupunkikulttuurin äärillä

 Puheenjohtajalta 15.3.2009

Matkani eteläisen Viron Tarttoon ja sydän-Bretagnen Rennes’iin herättivät kysymyksiä eurooppalaisen kaupunkikulttuurin pitkistä linjoista. Miten eurooppalaisuus ilmenee maanosan eri reunoilla?

Tartto on pohjoisen Euroopan vanhimpia kaupunkeja, kirjallisia dokumentteja siitä on jo 1000-luvulta. Alkujaan Academia Dorpatensis-nimellä tunnetun Tarton yliopiston perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf vuonna 1632, muutama vuosi ennen kuin Kuningatar Kristiina 1640 perusti Turun akatemian, josta sittemmin tuli Helsingin yliopisto. Suuren Pohjan sodan aikana 1700-luvun alussa venäläiset sulkivat Tarton yliopiston, ja se avattiin vasta 1802.

Tartosta tuli 1800-luvun loppupuolella nousevan virolaiskansallisen ajattelun keskus. Neuvostoliiton aikana se oli sotilassyistä ulkomaalaisilta suljettu kaupunki. Tutkimusprojektiimme perustuva kiertonäyttely ”Dream Factories? / Unelmavabrikud?” avattiin Kööpenhaminan, Norrköpingin, Tampereen ja Helsingin jälkeen Tartossa, jossa helmikuun lopulla järjestettiin aiheeseen liittyvä konferenssi ”Industry and Modernism Revisited” Viron kansallismuseossa, entisessä Rautatieläisten klubin talossa.

Rennes’in historia on vielä pitempi. Julius Caesarin roomalaisjoukot valloittivat sen jo ennen ajanlaskun alkua. Englantilaisvalta Bretagnessa päättyi 1500-luvulla, siitä lähtien Rennes’issä oli oma parlamentti ja muita ranskalaisalueita itsenäisempi hallinto. Yliopisto perustettiin teollistumisen myötä 1800-luvun puolivälissä. Toisessa maailmansodassa kaupunkiin sijoittui miehitysvallan Bretagnen hallintokeskus, ja sodan jälkeen jälleenrakennus oli mittavaa.

Rennes 2-yliopiston kampus tavanomaisen kalseine lasilaatikkoineen sijaitsee kaupungin vanhan kaupunkirakenteen reunalla. Julkinen väitöstilaisuus, jossa olin yksi dosentuuria vaativamman habilitaatio-väitöskirjan arvioijista, pidettiin päärakennuksessa. Pääsisäänkäynti oli suljettu ja sivuovenkin lasi pirstaleina opiskelijamellakoiden seurauksena. Sekä opettajat että opiskelijat vastustavat hallituksen suunnittelemaa yliopistouudistusta.

Kummassakin kaupunkikuvassa historialliset kerrostumat erottuvat. Tarton herttaista vanhaa keskustaa hallitsee Yliopiston − Ülikoolin − päärakennus, jonka uusklassinen arkkitehtuuri viittaa yhteiseen eurooppalaiseen kulttuuriperintöömme, kuten Helsingin yliopiston päärakennuksenkin, mittakaava Tartossa on vain pienempi. Yliopiston takana, vanhan kaupungin reunalla kohoaa Tuomiovuori, Toomemägi, entinen linnoitettu alue ja nyt puisto.

Yöllä satanut paksu lumiharso teki siitä taianomaisen maiseman, josta erottuivat goottilaisen Tuomiokirkon osin keskiaikaiset punatiiliset rauniot ja sen viereisessä notkelmassa ilmeisesti 1930-luvulla toteutettu professorien tennisklubi ulkokenttineen. Tuomiokirkon kuoriin 1800-luvun alussa rakennettussa uudisosassa on Ülikoolin historiallinen museo neuvostoajalta periytyneine virkailijoineen. Sata vuotta sitten ja vielä 1980-luvun alussa tiloissa oli Yliopiston pääkirjasto, ns. Morgensternin kirjasto, jossa tallinnalaisystäväni aikanaan opiskeli ja josta pieni osa on museoituna yhä nähtävissä. Kirjoja rakastavalle ihmiselle paikan tunnelma oli vaikuttava. Kuulinko satakielen laulavan?

Rennes’in vanhimmassa kaupunginosassa erottaa mustavalkoisia ristikkotaloja 1600-luvun malliin, osa tosin myöhemmin rakennettuja. Keskellä kaupunkia asuu ystäväni 1680-luvulla rakennetussa ja 1770-luvun suurpalolta säästyneessä huoneistossa, jonka huoneet ovat tontinmuodon vuoksi epäsäännöllisiä, kaukana nykyihanteista. Bretagnen rautatie- ja teollisuushistoria näkyy kaupungissa selvemmin kuin vanhemmat vaiheet. Vilkas liikenne ja turvaseinämin varustettu metro kertovat vauraudesta. Nopea TGV-juna vie suoraan Pariisin lentokentältä Rennes’in keskustaan. Matka kesti suunnilleen yhtä kauan kuin autolla Tallinnan lentokentältä Tarttoon.

Eurooppalaisuutta näissä kaupungeissa on historian läsnäolo, ei niinkään vanhojen rakennuskerrostumien muodossa vaan erityisesti poliittisten ja yhteiskunnallisten muutosten kautta. Kansalliset rajatkin liittyvät vain osaan menneisyyttä. Tarton yliopiston museossa vironkielisten tekstien rinnalla näki saksankielisiä kadunnimiä sisältäviä karttoja, venäjänkielisiä kuvataulujen tekstejä, perustajaa muistavan pienen ruotsinkielisen näyttelyn, monenlaisia suomalaisyhteyksiä sekä eri kansallisuuksiin viittaavia merkkihenkilöiden nimiä. Kaupungin ymmärtämiseksi pitää tuntea Baltian voimakeskusten muutoksia pitkältä ajalta. Bretonia, joka toisen bretagnelaisystäväni mukaan oli hänen ensimmäinen kielensä 1950-luvun lopulla ennen koulussa alkanutta ranskaa, on viime vuosina alettu taas opettaa lapsille, kenties Euroopan Unionin aluetukien innostamana. Englantia kummankaan kaupungin katukuvassa ei näe.

Mitä yhteistä on näillä eurooppalaisilla kaupungeilla? Sadan vuoden takaisissa tapahtumissa molemmilla oli rooli kansallisen identiteetin muovaamisessa. Tartossa kehittyivät ajatukset Nuoresta Virosta ja kansallisesta kulttuurista vastapainoksi pitkille saksalais-balttilais- ja venäläisvaikutuksille. Rennes tuli tunnetuksi oikeudenkäynnistä, jossa elsassilaissyntyinen ranskalainen mutta juutalaisena epäillyttävänä pidetty upseeri Alfred Dreyfus tuomittiin uudelleen valtiopetoksesta saksalaisten hyväksi, yhtenä näyttönä tämän vierailut sairaan isänsä luona Mulhousessa, joka oli Ranskan-Preussin sodan yhteydessä siirtynyt Saksan hallintaan. Historia jatkuu, mutta kysymykset kansakunnasta, valtiosta ja kansallisesta yhtenäisyydestä ovat edelleen ajankohtaisia, eurooppalaisen kaupunkikulttuurin ytimessä.

15.3.2009

Anja Kervanto Nevanlinna