Kuukauden kaupunkitutkimuskolumni

Suvi Talja

Arkistoitu

Stadion ja kaupunki

 


Suvi Talja (FM) on toiminut kaupunkitutkimuksen seuran sihteerinä 2008 –2009 ja valmistelee väitöskirjaa Helsingin yliopiston historian laitoksella liikuntakulttuurin ja kaupunkitilan suhteesta Helsingissä ja Dublinissa. Suvi Talja on tällä hetkellä ASLA-Fulbright-opiskelijavaihdossa Northeastern-yliopistossa Bostonissa.

Stadionit ihastuttavat ja vihastuttavat. Stadionit toimivat niin henkilökohtaisina, paikallisina kuin koko kansakunnankin muistin paikkoina. Stadioneihin liittyy paljon rahaa ja politiikkaa. Ja ne vievat paljon tilaa. Stadioneihin voidaankin liittää monia kaupunkitutkijoita kiinnostavia teemoja. Stadioneiden ja niiden myötä suurten massatapahtumien merkitystä kaupungeille on tutkittu muun muassa talouden ja ympäristön näkökulmista. Brittiläinen urheilumaantieteilijä John Bale on myös analysoinut modernia stadionrakentamista ”urheilumaiseman rationalisoimisena” ja ”tilan kolonisoimisena”.

Fenway Park ja Boston lokakuussa 2009

Bostonin metropolialueella löytyy kaksi hyvin erilaista urheilumaisemaa. Kaupungin keskustan liepeillä sijaitsee vuonna 1912 rakennettu kuuluisa Fenway Park, joka nimestään huolimatta ei ole puisto, vaan 35 000 hengen baseball-stadion. Vuosisadan alun amerikkalaisen pesäpallon ”kultakauden” aikana rakennettujen stadioneiden nimissä esiintyi yleisesti termi ”park” tai ”field”, mikä kuvasti urbanisoituvan yhteiskunnan nostalgista halua tuoda kaupunkiin elementtejä kadotetusta maaseudun idyllistä. Fenway Parkin luonnonnurmella pelatut baseball-ottelut tarjosivat vuosisadan alun bostonilaisille seesteisen pakopaikan teollisuuskaupungin meluista ja saasteista.

Koska Fenway Park rakennettiin aikanaan olemassaolevan kaupunkirakenteen sisälle ja sen ulkoreunoja on ajan mittaan vähitellen muokattu, on se muodoltaan epäsymmetrinen ja sulautuu hyvin osaksi naapurustoaan. Visuaalisesti stadionrakennelma ei siten dominoi ympäristöään. Fenway Park lähinnä kuuluu ja näkyy pelipäivinä tuhansien baseball-fanien kansoittaessa ja ruuhkauttaessa läheiset ravintolat, baarit, kadut ja joukkoliikennevälineet.

Stadion on rakenteiltaan vanhentunut ja osa sen ahtaista ja epämukavista katsomopaikoista sijaitsee paljaan taivaan alla. Stadionilla järjestettävät urheilutapahtumat ovat kuitenkin järjestäen loppuunmyydyt ja Fenway Park on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Bostonin suosituimmista turistikohteista ja paikallisidentiteetin tukipilareista. Tämä on merkittävä saavutus siinä mielessä, että kaupungilla riittää amerikkalaisen mittapuun mukaan hyvin paljon muitakin historiallisia ja kulttuurisia nähtävyyksiä.

Kuitenkin viimeksi vuosituhanteen vaihteessa ehdotettiin jälleen stadionin kokonaan purkamista ja huomattavasti suuremman kompleksin rakentamista paikalle. Stadionin purkamista ryhtyivät vastustamaan useat paikalliset ja osavaltiotason kansalaisjärjestöt, jotka kuitenkin olivat stadionin osittaisen modernisoimisen kannalla. Lopulta julkistakin tukea hakenut uudishanke kaatui rahoittajien erimielisyyksiin, ja olemassaolevia rakenteita vain korjailtiin ja istumapaikkoja lisättiin.

Toisenlaista urheilumaisemaa edustaa kaupungin keskusta-alueelta noin 50 kilometrin päässä sijaitseva Gillette Stadium. 2000-luvun alussa valmistunutta 75 000 katsojan stadionia edelsi samalla paikalla vuonna 1971 valmistunut Foxboro Stadium. Kuten Fenway Parkin kohdalla, myos Foxboro-stadionilla on kuvattu katsojilla olleen arkaaiset olosuhteet ja ankeat istuimet. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan ehtinyt jalostua nostalgiseksi pääomaksi, sillä noin 30 vuoden ikään ehtineen Foxboro-stadionin purkamista vastaan ei syntynyt minkäänlaista suurta kansalaisliiketta. Halvalla rakennetun stadionin kohtaloon vaikutti todennäköisesti myös sen sijanti.

Foxboro-stadion ei nykyisen Gillette-stadioninkaan tavoin identifioidu mihinkään yksittäiseen kaupunkiin, kaupunginosaan tai naapurustoon. Stadionin kotijoukkueena amerikkalaista jalkapalloa pelaava Boston Patriots muutti nimensäkin ”seudullisemmaksi” versioksi New England Patriots, kun se siirtyi edesmenneelle Foxboro-stadionille 1970-luvulla. Viime vuosikymmenien aikana on stadioneita rakennettu jälleen amerikkalaisten suurkaupunkien keskusta-alueillekin piristämään taloutta ja turismia. Foxboro/Gillette-stadionin alue edustaa kuitenkin puhtaimmillan hajaantunutta suburbaniaa. Stadion seisoo keskellä metsäistä haja-asutusaluetta, 14 000 autoa vetävän parkkipaikkaerämaan ympäröimänä. Uuden stadionin kylkeen on viime vuosina rakennettu myös ostosalue ja hotelli. Alueesta tulee helposti mielleyhtymä kansainvälisiin lentokenttäkomplekseihin, etenkin kun turvatoimet stadionin sisääntuloporteilla ovat vähintäänkin yhtä kunnianhimoiset.

Tulevaisuus näyttää, syntyykö Gillette-stadionille, jos sitä ei korvata parin vuosikymmenen päästä uudella stadion 3.0-versiolla, paikan tuntua ja omaa identiteettiä. Ihmiset kuitenkin luovat omia muistojaan urheilu- tai kulttuurispektaakkelien kohokohdista ja yhdessä vietetystä ajasta, huolimatta stadioninrakennelman ulkoisesta yksitoikkoisuudesta ja standardimaisuudesta. Parkkipaikkaerämään keskellä näyttää lisäksi myös tälläkin stadionilla kukoistavan hyvin niinsanottu ”tailgating”-ilmiö. Tämä stadionin tapahtumista erillinen oheisfestivaali muuttaa parkkialueen omaleimaiseksi ”puutarhajuhlaksi”, jonne ihmiset tuovat omat grillinsä, puutarhakalusteensa ja osa jopa televisionsa pelin katsomista varten. ”Tailgating” on muodostunut eräänlaiseksi vastailmiöksi stadionbisneksen laskelmoidulle kaupallisuudelle ja korkeille sisäänpääsymaksuille.

16.11.2009

Suvi Talja