Kuukauden kaupunkitutkimuskolumni

Suvi Talja

Arkistoitu

Ruoka-aavikoita ja vihreitä keitaita

 Viljelypalstoja Dublinissa

Tammikuisia viljelypalstoja Dublinin reuna-alueella. Kuva: Suvi Talja.

Suvi Talja valmistelee Helsingin yliopiston yleisen historian oppiaineessa väitöskirjaa liikuntakulttuurista Helsingissä ja Dublinissa. Hän on myös Kaupunkitutkimuksen Seuran taloudenhoitaja.

Lisäaineita on liikaa, voita on liian vähän, ja Helsingin leipäjonot sijaitsevat aina väärässä paikassa. Vuodenvaihteen suomalainen ruokakeskustelu tuntuu kiteytyneen näihin teemoihin. Toisaalta ruoka-avun jonottajien määrä kasvaa, toisaalta muun muassa Helsingin Kluuviin avattiin vuodenvaihteessa hintavaan lähi- ja luomuruokaan erikoistunut kauppahalli. Vastaleivottuja lähipullia nuuhkiessa ja nostalgista suomi-iskelmää kuunnellessa globaali talouskriisi ja nurkan takana väijyvä lama (tai leipäjonot) tuntuvat kovin kaukaisilta ongelmilta.

Mahdollisuus terveellisenä pidettyyn ruokaan ei kuitenkaan ole ainoastaan hintakysymys vaan liittyy myös kaupunkirakenteeseen ja -tilaan liittyviin seikkoihin. Jos asuntosi etäisyys lähimpään mahdollisuuteen ostaa pussillinen perunalastuja on puolet siitä mikä se on mahdollisuuteen ostaa tuoreita tomaatteja, asut ruoka-aavikolla. Etenkin Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana yleistyneellä termillä, "food desert", tarkoitetaan sellaisia köyhempiä ja segregoituneita asuinalueita, joilla ei lainkaan sijaitse päivittäistavarakauppoja, ainakaan sellaisia joiden valikoimista löytyisi tuoreita perusraaka-aineita kuten hedelmiä tai vihanneksia. Edulliset julkiset liikenneyhteydet puuttuessaan lisäävät ongelmaa.

Viime vuonna Yhdysvaltojen maatalousministeriö arvioi, että 23,5 miljoonaa amerikkalaista asuu alueilla, joilla vatsansa saa täyteen lähinnä vain pikaruoasta tai huoltoasemien ja minimarkettien prosessoiduista tuotteista. Detroitissa esimerkiksi yksistään puoli miljoonaa asuu tällaisilla alueilla. Nykypäivän Suomessa ihmiset ovat etenivissä määrin eriarvoisessa asemassa terveellisen ruoan saannin suhteen, mutta onko meilläkin jo nähtävissä merkkejä tällaisesta alueellisesta ruoka-aavikoitumisesta, kaupungissa tai maaseudulla?

Kysymykset eri asukasryhmien taloudellisista mahdollisuuksista terveellisen ruokaan, luomu- ja lähiruoan hyödyllisyydestä, ja toisaalta kaupunkiviljelyn mahdollisuuksista ovat olleet myös pinnalla Dublinissa, jossa vierailin jälleen vuoden alussa. Talouskriisin ravistelemassa Irlannissa velkaantuneen keskiluokan rahahuolet ovat päivän ykkösuutisia ja ruoan hinta koskettaa yhä useampia. Aiemmin maataloustuotteiden, esimerkiksi voin, viejämaana tunnettu Irlanti onkin jälleen siirtänyt katseensa takaisin maaseudulle ja korkealaatuisten maataloustuotteiden vientimahdollisuuksiin etsiessään uusia talouden kasvualueita.

Dublinissa kaupunkiviljelyn suosio on ollut kasvussa, osittain talouskriisin ja sitä myöten esimerkiksi kasvaneen työttömyyden vuoksi. Lähi- ja luomuruoan arvostus sekä yhteispuutarhojen (eng. community gardens) rakentaminen vapaa-ajan viettoa ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoa varten on kuitenkin lisääntynyt jo ainakin viimeisen kymmenen vuoden ajan. Dublinin alueen yleiskaavat, etenkin ennen talouden romahtamista, ovat korostaneet tarvetta varata uusilta asuinalueilta tilaa asukkaiden ylläpitämille yhteispuutarhoille. Tällaiset puutarhat on nähty yhtenä uutena ja tärkeänä viheraluemuotona etenkin kerrostalolueilla, joita on 1990-luvulta lähtien rakennettu yhä enemmän Dubliniin, etenkin käytöstä poistuneille satama-alueille.

Tilanne on nyt saanut uuden sävyn, kun lama on vähentänyt painetta uudisrakentamiseen ja luovaa viljelytoimintaa on syntynyt keskeneräisiksi jääneille asuinalueille. Paikallishallinto on myös viime vuosina rakentanut julkisille puistoalueille vuokrattavia viljelypalstoja, joille riittää tällä hetkellä jonottajia. Yhteispuutarhojen ja viljelypalstojen lisäksi Dubliniin näyttää myös rantautuneen mielenkiintoinen Gardenshare-ilmiö, jossa asukkaat vuokraavat osan omasta takapihastaan jollekin toiselle viljelykäyttöön. Dublinin kaupungin pinta-alasta 25% onkin yksityisiä puutarhoja.

Dublinissa viime vuosisadan ruokakriisit ja niiden myötä kaupunkiviljelyn buumit ovat myötäilleet yleiseurooppalaista kehitystä, josta muun muassa Samu Nyström kirjoitti omassa kolumnissaan "Urbaania pienviljelyä 1918 ja 2008". Kaupunkiviljelyn alku Dublinissa ajoittuu myös 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille. Ensimmäisen maailmansodan tuoma elintarvikepula vauhditti palstamäärän kasvua Dublinissa, mutta jo ennen sodan puhkeamista valtio oli ryhtynyt jakamaan ilmaiseksi kasvien siemeniä työttömille miehille, ja paikallishallinto luovutti maa-alaa viljelyyn. Nopean teollistumisen tuomien ongelmien sijaan Dublinia vuosisadan alussa vaivasi enemmänkin työttömyys ja heikko talouskasvu, jota pahensi 1800-luvun puolesta välistä alkanut maaseudun köyhtyminen ja maaltamuutto pääkaupunkiin.

Seuraava elintarvikepula tuli Dubliniin toisen maailmansodan aikana, vaikka Irlanti ei osallistunutkaan aktiivisesti sotatoimiin. Viljelypalstojen määrä kasvoi räjähdysmäisesti ja Dublinin suurin puistoalue, hehtaarimäärältään Helsingin keskuspuistoon verrattavissa oleva Phoenix Park, muutettiin osaksi viljelykäyttöön.

Dubliniin ei koskaan rakennettu meille tuttuja siirtolapuutarha-alueita mökkeineen, eikä viljelypalsta-alueetkaan ole vakiinnuttaneet asemaansa kaupunkirakenteessa pitkällä aikavälillä. Viljelypalstoja on otettu käyttöön kaupungin eri puolilla tarpeen mukaan ja myöhemmin alueet on muutettu toisiin käyttötarpeisiin. Esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen viljelypalstojen määrää vähennettiin radikaalisti kun paineet uusien asuinalueiden rakentamisesta kasvoivat.

Nykyään Dublinin seutua on usein luonnehdittu kaupunkirakenteeltaan enemmän amerikkalaiseksi kuin eurooppalaiseksi kaupungiksi. Laajoille alueille levittäytyvät asuinalueet ovat suhteellisen segregoituneita ja verrattain hajanaisempi joukkoliikenne eriarvoistaa varattomampia asukkaita palvelujen saavuttamiseen suhteen. Viime vuosina on myös Irlannissa rahoitettu tutkimusta, jossa terveyongelmien on todettu kasaantuvan vähäosaisille ja terveellisemmän ruoan ostomahdollisuuksien riippuvan jossain määrin asuinpaikasta. Viljelypalstat ja yhteispuutarhat eivät yksistään ratkaise monitahoista ongelmaa, mutta niillä toki on huomattavia positiivisia vaikutuksia terveyteen ja sosiaaliseen elämään. Valitettavasti ruoka-aavikot ovat osa vihreän saaren todellisuutta!

22.2.2012
Suvi Talja