Kuukauden kaupunkitutkimuskolumni

Ulla Salmela

Arkistoitu

Kaupungit luonnon armoilla vai luonto kaupunkien?

 Ulla Salmela työskentelee erikoistutkijana Museovirastossa. Hän on Suomen Kaupunkitutkimuksen Seuran hallituksen jäsen.

Brisbane tulvan kourissa, Lontoon lentokentät lumen saartamina, junaliikenne tökkii lumen ja jään vuoksi pääkaupunkiseudulla - monien arkea hankaloittavia ja vakaviakin uutisia maailman kaupungeista viime ajoilta. Ovatko nykykaupungit yhä enemmän luonnon voimien armoilla?

Onko luonto siis pelottava voima urbaanissa ympäristössä? Ehkä ilmastonmuutoksen edetessä tältä voi yhä useammin tuntua, mutta luonto myös suojaa kaupunkeja: miten kävisikään tulvan yllättäessä kaupungin jonka kaikki pinnat on asfaltoitu eikä edes neliösenttiä nurmikkoa? Pienikin viherkaistale auttaa kevään tullen lumien sulamisvesien ohjautumista maaperään kellarien asemesta. Viheralueiden määrän ja sade- ja tulvavesiä läpäisevien pintojen välille voi vetää yhtäläisyysmerkit. Tästä näkökulmasta on perusteltua säilyttää kaupunkivihreää kaikissa kaupunkiympäristöissä, toisin sanoen varmistaa sen riittävä määrä myös kaupungin urbaaneimmissa osissa ja erityisesti tulva-aroilla alueilla.

Kaupunkiekologian ja kaupunkiluonnon monimuotoisuuden nimissä luontoa tuodaan kaupunkeihin uusissa muodoissa, kuten vaikkapa viherkattoina. Ne imevät osansa sade- ja sulamisvesistä, sitovat pölyä ja vaimentavat melua. Viherkatot ovat yksi esimerkki siitä, miten luonnon hyötyjä koetetaan lisätä ja valjastaa ihmisten käyttöön kaupungeissa, joissa kaikki tila on kallista.

Kaupunkiluonto on korostuneesti ihmisen palveluksessa kun myös kaupunkisuunnittelussa puhutaan ekosysteemipalveluista. Niillä tarkoitetaan kaikkia ihmisen luonnosta saamia hyötyjä, sekä aineettomia että aineellisia. Yleinen ympäristötietoisuuden kasvu, kaupunkiluonnon taloudellisten arvojen tunnistaminen sekä sen monimuotoisuuden hyötyjen havaitseminen ovat lisänneet ekosysteemipalveluihin liittyvien argumenttien voimaa suunnittelussa ja hallinnossa. Tämä kävi hyvin ilmi mm. viime joulukuussa Helsingin yliopiston Viikin kampuksella järjestetyssä seminaarissa, jonka otsikkona oli ”Kaupunkiekologinen näkökulma kaupunkirakenteen eheyttämisessä ja tiivistämisessä”. Tilaisuus oli myös hieno esimerkki siitä, miten uusia tutkimustuloksia voidaan tarjota hallinnon ja suunnittelun käyttöön. Tutkijoiden, kaavoittajien ja virkamiesten kohtaamisessa toteutettiin yliopistojen kolmatta tehtävää.

On luonnon lisäämisestä kaupungissa toki muutakin kuin ekologista iloa: lajien monimuotoistumisen lisäksi suomalaiset arvostavat edelleen kaupunkiluontoa osana asuinympäristöjään. Tämä kävi ilmi mm. tuoreessa URBA-tutkimusprojektissa, jossa pureuduttiin urbaanin asumisen tulevaisuuden konsepteihin. Suomalaisten asumiseen liittämissä arvoissa luonto ja sen läheisyys nousivat edelleen korkealle – aivan kuin heijastaen monia 1900-luvun kaupunkirakentamisen ihanteita: antiurbaaneja puutarhakaupunkeja, metsäkaupunkeja ja kaikkien ulottuville tarkoitettuja funktionalistisia vihervyöhykkeitä. Sanottiin metsälähiöiden betonielementtivoittoisesta rakentamisesta sitten muuten mitä tahansa, ainakin alueille tyypillinen luonto vetää asukkailta pisteet kotiin. Monet suomalaiset arvostavat edelleen väljää yhdyskuntarakennetta, jossa on paljon vihreää ja avaria näkymiä. URBA-hankkeessa havaittiin, että asumisen arvot muuttuvat hitaasti: tulevaisuuden asumisen konsepteissakaan ei tätä voi jättää huomiotta, eikä se liene tarpeenkaan.

Ilmastonmuutoksen hidastamisen kannalta tiivistä, urbaania yhdyskuntarakennetta pidetään tavoiteltavana. Kaupunkien tiivistäminen niiden viheralueita täyteen rakentamalla ei kuitenkaan näyttäisi olevan kiistatta hyvä asia ekosysteemipalveluiden tai ihmisten asumiseen liittämien arvojen ja arvostusten näkökulmasta. Kestävän kehitykseen liittyvissä laskelmissa ei myöskään yleensä muisteta ottaa huomioon jo olemassa olevaan rakentamiseen sidottua työtä ja energiankulutusta – muista niihin sidoksissa olevista arvoista puhumattakaan. Uuden rakentamisen ja vanhan korjaamisen kulutussuhde ei ole yksinkertainen yhtälö. Varsinkin jo rakennettuun panostamisen etuja olisi syytä tutkia nykyistä enemmän. Mutta tämä on jo sivupolku: jos puntariin asetetaan urbaanin ihmisen ja luonnon voimat, on hyvä pitää mielessä, että kaupungit kattavat alle prosentin maapallon pinta-alasta, mutta kuluttavat 75% maailman energiasta. Luonto taitaa sittenkin olla enemmän kaupunkien ja meidän kaupunkilaisten armoilla kuin me luonnon.

6.2.2011
Ulla Salmela