Kuukauden kaupunkitutkimuskolumni

Tuomas Nevanlinna

Arkistoitu

Jekyll and Hyde Park

 

Tuomas Nevanlinna on kirjailija, kolumnisti ja suomentaja. Hän asuu Chicagossa ensi kesään asti.

Asun Obaman naapurissa. Tai tarkkaan ottaen asuin, 20. tammikuuta 2009 saakka. Olihan tuota välimatkaa neljän poikkikadun verran. Globaalissa mittakaavassa se kuitenkin on sen verran lähellä, että vaimon onnistui jopa nähdä parturista saapuva Obama noin kuukautta ennen vaaleja. Kuulemma salaisen poliisin miehistä toinen oli sympaattinen.

Presidentin vaiheisiin tutustuneet tietävät, että seutu, josta puhutaan, on University of Chicagon yliopistoalue Hyde Park. Arkkitehtuuri on täällä amerikkalaiseen tapaan eklektistä. Vuoroin betonikerrostaloja, halpoja tiilirakennuksia, Tuulen Viemää-tyylisiä omakotitalolinnoja ja oudon tasakattoisia condoja. Niin, ja se yksi Frank Lloyd Wright.

Puistoalueiltaan Hyde Park on perin pittoreski, ja kun ensi kertaa näin keskeiset yliopistorakennukset, ne toivat mieleeni Oxfordin tai Cambridgen. Eikä ihme: pian opin, että rakennukset on sekä arkkitehtuuriltaan että interiööriltään tietoisesti kopioitu brittiläisestä collegetraditiosta. Sangen amerikkalaista, niin kuin tiedämme, moinen historiallisuuden simulointi.

Saavutuksiltaan Chicagon yliopistolla (suurin, mutta silti vain yksi kaupungin monista yliopistoista) ei todellakaan olisi syytä hävetä eurooppalaisten esikuviensa rinnalla. Nobelistien määrässä se hyvinkin hakkaa suurimman osan niistä.

Ja Nobel-mittarista viis, yliopisto on muutenkin kovatasoinen. Tämän huomaa jo parin
luento-otoksen perusteella. Yleensä yliopistoissa vaikutuksen tekevät, jos ketkään, loistavat opettajat. Opiskelijat nyt ovat kaikkialla aika lailla samanlaisia. Chicagossa on päinvastoin: vaikka opettajat toki ovat erinomaisia, vaikutuksen tekee nimenomaan opiskelijoiden taso. Tämän havainnon kanssa sopinee hyvin yhteen yliopiston motto: “This is where all fun comes to die”. It indeed does: seitsemältä illalla päättyvän opintopiirin jälkeen amerikkalaiset opiskelijat menevät takaisin kirjastoon, ja saan seurakseni pubiin vain pari eurooppalaista olutsieppoa.

* * *

Hyde Park on hyvin rauhallinen kaupunginosa. Suomalaiseen makuun, joka on tottunut ajoittaiseen rajoja kolkuttelevaan juhlintaan, se on jopa aavistuksen liian rauhallinen. Mahdollisuudet nauttia alkoholia viihtyisässä, istuskelun kannalta ergonomisessa ympäristössä ovat liki olemattomat. Täällä on kaksi ravintolaa, joissa myydään olutta ja viiniä: rähjäinen pubi, joka yhä kulkee vanhan omistajansa nimellä “Jimmy’s”, sekä yliopiston oma jäsenpubi. Jälkimmäinen on miljööltään kohtuuviihtyisä, mutta sen pitkästyneet opiskelijavetäjät soitattavat rockia niin lujaa, ettei keskustelusta tahdo tulla mitään.

Muissa ravintoloissa alkoholia joko ei tarjoilla tai sitten kyseessä on BYOB-paikka (Bring Your Own Bottle = ota oma pullo mukaan). BYOB on mainio instituutio, jos mielii saada halvalla ruokaviininsä, mutta istuskeluun se ei kannusta. Enemmistö ruokakaupoista ei myy olutta. Orgaanista limonadia on sen sijaan saatavilla yllin kyllin. Tämä heijastaa kampusalueen tarpeistoa: USAssa alkoholi assosioituu alaluokkaan, ja täkäläiseen tulkintaan liberaalista ekologismista sopii juoda luonnonmukaista dieettilimua. (Kertakäyttömukista.)

Hyde Parkin akateeminen konteksti takaa sen, että alue on sosiaalisesti melko yhtenäinen ja yksi vähiten segregoituneista alueista Chicagossa. Mustavalkoiset avioparit ja seurueet ovat yleinen näky. Ei ole silkka sattuma, että Yhdysvaltain ensimmäinen afrikkalais-amerikkalainen presidentti on kotoisin juuri täältä.

* * *

Kaikki nämä totuudet ovat kuitenkin suhteellisia. Hyde Parkilla on historiallisesti huono turvallisuusmaine.

Muistatko Leopoldin ja Loebin? He olivat Chicagon yliopiston opiskelijoita, jotka 20-luvun puolivälissä päättivät huvikseen ja älyllistä ylemmyyttään osoittaakseen tehdä täydellisen murhan. (Hitchcockin elokuva “Köysi” perustuu väljästi tähän tapaukseen.) Naapurin poikia hekin. Muutenkin Hyde Parkissa oli noihin aikoihin oikea murto- ja rikosaalto. Aiheesta lukiessani silmiini osui eritoten muudan ratkaisemattomaksi jäänyt kidnappaustapaus, jonka uhri siepattiin täsmälleen nykyisen asuntoni kohdalla. Hyvät uutiset: hän jäi henkiin. Huonot uutiset: hänet kastroitiin.

Rauhallisuus ei kuulu myöskään Hyde Parkin nykyiseen itseymmärrykseen. Paikalliset tuntuvat olevan sitä mieltä, että se on sangen vaarallinen paikka, jossa hädin tuskin uskaltaa käyskennellä. Tämä johtuu siitä, että Hyde Park on eräänlainen Kauniainen slummialueiden keskellä.

Tunnetusti amerikkalainen pelon maantiede perustuu sosiaali- ja yhdyskuntapolitiikan sijasta eristämiseen: rikkaat suojamuuraavat talonsa ja hyvinvoivat alueet, joissa ne sijaitsevat, eristetään etäisyydenkasvattamisen, aitaamisen ja vartioinnin keinoin “huonoista” alueista.  Hyde Parkissa etäisyys slummialueisiin on nähtävästi liian vähäinen, jotta paikalliset voisivat tuntea olonsa turvalliseksi.

Alueella partioi kolme eri poliisia: Chicagon poliisi, Illinoisin sheriffi ja yliopiston omat poliisivoimat. Yöllä kulkee tilattavissa oleva turvabussi. Ruokakauppojen ilmoitustauluilla on etsintäkuulutusilmoituksia. Yliopiston verkkoon kuuluva voi tilata itselleen “turvallisuusraportin”, jossa kerrotaan päivän pahimmista uhista, liikkeelläolevista raiskaajista ja murhaajista jne.

Turvallisuusraportti on hyvä esimerkki siitä, miten massiiviset turvajärjestelyt nimenomaan luovat pelon ilmapiirin eivätkä vähennä sitä. En ole kertaakaan täällä tuntenut oloani uhatuksi. Varmaankin olen naiivi, ja vieläpä mies, enkä tunne paikallisia olosuhteita tarpeeksi hyvin. Mutta vasta luettuani turvallisuusraportin minkäänlainen pelko edes häivähti mielessäni.

Slummien läheisyys ei ole estänyt niiden tehokasta eristämistä. Olen siellä vieraillut, ja tiesin yhtäkään opaskirjaa lukematta milloin ghettoalue alkoi. Varoituksetta, yhden kadunpätkän ylittämisen jälkeen, alkoi lasinsirpaleiden, katuasfaltin reikien ja pahvilla paikattujen ikkunoiden valtakunta. Skandinaavi ei voinut olla ihmettelemättä: vaikka köyhyys ja rikollisuus nähtäisiinkin ylittämättömiksi luonnonolosuhteiksi, miksei edes infrastruktuurista pidetä huolta?

Tuomas Nevanlinna

4.2.2009