10/2010: Tornitaloja taivaanrannassa?

Keskustelutilaisuus tornitalorakentamisesta pääkaupunkiseudulla ja suur-Tapiolan alueella

Hotelli Tornin rakennus hämmästytti korkeudellaan 1930-luvun Suomessa, mutta vasta vuonna 1976 valmistunutta Nesteen, nykyisen Fortumin pääkonttoria voi pitää maan ensimmäisenä varsinaista pilvenpiirtäjää muistuttavana talona. Viime vuosina pääkaupunkiseudulla on käynnistetty ja toteutettukin lukuisia tornitalohankkeita – ja lisää on luvassa. Korkealla rakentamisella on kiistatta vaikutuksia muun muassa kaupunkikuvaan ja internetin keskustelupalstoilla on viime vuosina käyty eduista ja haitoista vilkastakin keskustelua. Kokonaisnäkemyksiä korkean rakentamisen suunnittelusta ja ympäristövaikutuksista metropolialueella ei tähän mennessä juuri ole ollut esillä. Lokakuun viimeisellä viikolla järjestyy Tapiolassa mahdollisuus keskustella ja kuulla aiheesta asiantuntijanäköaloja yli pääkaupunkiseudun kuntarajojen.

Tilaisuuden järjestävät Espoon kaupunginmuseo, Suomen kaupunkitutkimuksen seura, Museovirasto ja Yhdyskuntasuunnittelun seura. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii professori Raine Mäntysalo ja tornitalokaavoista alustavat eri alojen asiantuntijat pääkaupunkiseudun kunnista. Pyydetyissä kommenttipuheenvuoroissa edustettuina ovat tutkijan, viranomaisen ja asukkaan näkökulmat.

Ajankohta: ma 26.10.2009 klo 16.00 – n. 19.00 Paikka: Näyttelykeskus WeeGee, Espoon kaupunginmuseon Museopeda-luentosali, Ahertajantie 5, Tapiola / www.espoonkaupunginmuseo.fi

OHJELMA

16.00 – 16.10 Tilaisuuden avaus, professori Raine Mäntysalo
16.10 – 16.30 Pilvenpiirtäjien vaellus Yhdysvalloista Eurooppaan, museotoimenjohtaja Timo Tuomi
16.30 – 16.40 Kommenttipuheenvuoro, tutkija Silja Laine
16.40 – 17.00 Korkea rakentaminen Helsingin kaavoituksessa, kaupunkisuunnittelupäällikkö Anneli Lahti
17.00 – 17.10 Kommenttipuheenvuoro, yli-intendentti Mikko Härö Kahvitauko
17.30 – 17.50 Korkea rakentaminen Tapiolan kehittämisprojektin näkökulmasta, projektinjohtaja Antti Mäkinen
17.50 – 18.00 Kommenttipuheenvuoro, ekonomisti Hannu Ranki
18.00 – 19.00 Keskustelu